keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Kohti kolmannen iän mahdollisuuksia

Eläkkeelle siirtyminen, iso muutos

Eläkepäivät odottavat muutaman viikon päästä. Miten ihmiset ylipäätään valmentautuvat jäämään pois työstä joko vanhus- tai työkyvyttömyyseläkkeelle tai työttömäksi? En ollut aiemmin juurikaan miettinyt asiaa, vaikka työnantajan ominaisuudessa asiaa olisi pitänyt pohtia syvällisemmin.

Couchini Kristiina Harju kysyi minulta 1,5 vuotta sitten: ”Marja, miten aiot valmentautua eläkkeelle lähtöösi?” Kysymys pamahti tajuntaani. En totta totisesti ollut ajatellut asiaa valmentautumisen näkökulmasta. Ajatus oli, että kyllä ne asiat itsestään lutviutuvat. Olen iloinen, että tuo kysymys käynnisti pääkopassani ajatteluprosessin. Alussa koko ajatus eläkkeelle jäämisestä tuntui kaukaiselta, ristiriitaiselta ja osin pelottavaltakin. Onhan eläkkeelle lähtö iso muutos ihmiselle, jonka päivät ovat täyttyneet aikaa vievästä mielenkiintoisesta työstä. Monet ystävistäni ovat joko työkyvyttömyys- tai vanhuseläkkeellä. Monelle siirtyminen on ollut helpotus, toisille pakko.

Työllä on ollut tärkeä merkitys itselleni. Liiton työ on yhteiskunnallisesti arvokasta, ja siksi oma työnikin – riippumatta missä pestissä olen ollut – on ollut merkityksellistä. Työ on tarjonnut loppuun asti haasteita. Tuloksia on syntynyt, ja niistä on yhdessä iloittu työyhteisössä, luottamuselimissä, yhdistysten ja alueitten tilaisuuksissa. On puitu, pohdittu ja kehitetty. Minulle työyhteisö ja vammaisyhteisö ovat merkinneet paljon. On ollut upeaa olla osa vammaisliikettä. Olen saanut innostusta, ideoita ja uusia ajatuksia omaan työhöni. Yhdessäkään pestissäni en ole toiminut yksin, vaan työhön on tarvittu iso joukko toimijoita. Yhteistyö on ollut työn onnistumisen edellytys. Myös kriittinen palaute on ollut tärkeää ja pakottanut pohtimaan asioita.

Tarvitaanko valmentautumista?

Oman valmentautumiseni kannalta oli ratkaisevaa tehdä päätös päivästä, jolloin siirryn eläkkeelle. Tein tämän päätöksen mielessäni vuosi sitten. Omaan valmentautumisprosessiini kuului työelämäni kohokohtien pohdinta. Mitä olen tehnyt ja mitä olen saanut aikaiseksi? Paljon on tullut tehtyä asioita, jotka ovat olleet itselle ja liitolle tärkeitä. Olen tehnyt oman työni niin hyvin kuin olen kyennyt. Suuria oivalluksia on tullut, ja työelämä on ollut uuden oppimista ja kehittymistä. Työelämässä ei ole jäänyt mitään niin sanotusti hampaankoloon. Voin olla tyytyväinen.

Ryhdyin lukemaan myös artikkeleita ikääntymisestä, aktiivisista eläkeläisistä ja kolmannen iän mahdollisuuksista ja myös niistä vaikeuksista, joita ihmisillä on eläkkeelle siirtyessään. Haastattelin ystäviäni ja eläkkeellä olevia tuttujani aiheesta. Miltä on tuntunut?

Lisäksi suuntasin ajatukset arkielämääni. Ovatko ystävät vielä rinnallani vai onko heitä karissut matkan varrella? Millainen on suhde omaan lähisukuuni? Minulle sosiaalisten suhteiden verkosto on ollut aina elämää kantava voima. Entä mitä eläkkeellä oleva puolisoni tuumii eläkkeelle jäämisestäni? Häiritsenkö hänen arkirutiinejaan vai tuntuuko ajatus myös hänestä houkuttelevalta? Miten vuorokauden 24 tuntia täyttyisivät niin, että olisin itse tyytyväinen?

Eläkkeelle siirtyminen muuttui realistiseksi, kun liittoon ryhdyttiin etsimään uutta toimitusjohtajaa viime keväänä. Siinä vaiheessa olin itse jo henkisesti valmis ja näin edessäni monia uusia mielenkiintoisia mahdollisuuksia. Parasta olisi se, että eläkkeellä olisin täysin vastuussa omista tekemisistäni ilman muiden luomaa kalenteria.

Työyhteisö tukena

Työyhteisössäni minulta on kyselty jo pitkään, mitä aion tehdä ja miltä nyt tuntuu. On pakko työstää kaiken aikaa omia ajatuksiaan. Päivä päivältä on tuntunut paremmalta.

Olen pohtinut kovasti sitä, miten tärkeää työyhteisössä on keskustella työelämästä pois siirtymisestä joko eläkkeelle tai työttömäksi. Näiden asioiden käsittely taitaa olla hyvinkin sattumanvaraista suomalaisissa työyhteisöissä.

Pidän tärkeänä sitä, että työpaikoilla aktiivisesti pohditaan sitä, miten tukea niitä, jotka ovat siirtymässä eläkkeelle. On selvää, että työelämästä pois siirtyvät tarvitsevat työkaluja muutokseen valmistautumiseen, oman terveytensä (myös mielen terveyden) edistämiseen sekä omien voimavarojensa hyödyntämiseen ja toimeentulon pohtimiseen. Mutta missä työkyvyttömyyseläkkeelle jäävät eri-ikäiset vammaiset ihmiset saavat työkaluja ja tukea?

Itse sain hyvän valmennuksen couchiltani, joka piti prosessia yllä. Oppi oli se, että asiaa on työstettävä aina – tavalla tai toisella. Valmentautuminen uuteen elämänvaiheeseen on ihmiselle itselleen tärkeää.

Mitä työnantaja saa siitä, että tarjoaa ihmisille pehmeän laskun töistä pois? Työntekijälle jää tunne välittämisestä, ja hän vie mukanaan myönteisen mielikuvan työpaikastaan ja suosittelee työpaikkaa hyvänä työnantajana.

Sitkeä seilori kiittää

Syksyn aikana olen ollut monissa tilaisuuksissa, joissa kanssani on keskusteltu eläkkeelle siirtymisestäni ja minua on muistettu monin eri tavoin. Syksy on ollut tärkeää vaihetta, olen saanut kirjeitä, kortteja ja facebook-kommentteja, joissa ihmiset ovat kertoneet merkityksestäni heille. Kiitos näistä. Voitte kyllä arvata, että haikeita kyyneleitä olen vuodattanut. Huumoriakin on riittänyt. Kannustavaa oli, kun valtuuston kokouksessa Nokian naiskuoro lauloi minulle ”sä oot rotunainen”. Kaikki nämä ovat edesauttaneet siirtymistäni uuteen rooliini.

Olen tehnyt selkeitä steppejä ja suunnitelmia vuodelle 2016, joten en jää tyhjän päälle. Kolmas ikä on mahdollisuus ja lähden kulkemaan uutta vaihetta avoimin mielin uusiin mahdollisuuksiin tarttuen. Uusi elämä tuo hyvinvointia, iloa ja virkistystä. Tiedän, että krempat lisääntyvät, mutta opettelen elämään niidenkin kanssa.

Nyt olen kiitollinen menneistä työvuosista ja minulla on tunne, että voin levollisin mielin aloittaa uuden arjen. Haluan kiittää kaikkia: yhdistysväkeä, työryhmiä, työntekijöitä, sidosryhmiä, konsultteja, työnohjaajia, tukijoita ja coucheja  siitä, että olette omalla työllänne olleet mahdollistamassa yhteisten tavoitteiden toteutumista ja liiton tekemää työtä. Teemme työtä siksi, että fyysisesti vammaiset tai eri tavalla toimintarajoitteiset ihmiset voisivat elää, liikkua ja osallistua yhteiskuntaan sen yhdenvertaisina jäseninä.

Sitkeä seilori päättää tämän blogin, kiittää seuraajiaan ja toivottaa hyvää elämää kaikille!
Marja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti