keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Vammaispalvelulaki voimassa 25 vuotta


Vuonna 1988 tuli voimaan Euroopan edistyksellisimmäksi kehuttu vammaispalvelulaki. Lain tarkoituksena on ollut edistää vammaisen henkilön edellytyksiä elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisena yhteiskunnan jäsenenä sekä ehkäistä ja poistaa vammaisuuden aiheuttamia haittoja ja esteitä. Vammaispalvelulaki koskee vammaista henkilöä, jolla on vamman tai sairauden johdosta pitkäaikaisesti erityisiä vaikeuksia suoriutua tavanomaisista elämän toiminnoista.

Kunnan erityisen järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvat vaikeavammaisille järjestettävät kuljetuspalvelut, päivätoiminta, henkilökohtainen apu sekä palveluasuminen, tulkkipalvelut ja asunnon muutostyöt. Henkilökohtainen apu ja päivätoiminta ovat sisältyneet lakiin vasta viime vuosina. Ne ovat monin tavoin lisänneet vaikeavammaisten ihmisten mahdollisuuksia.

Taloudellisina tukitoimina (talousarviosidonnaiset palvelut) on voitu korvata tarpeen mukaisesti kokonaan tai osittain vaatetuksen tai erityisravinnon hankkimisesta aiheutuvia kustannuksia. Päivittäisistä toiminnoista suoriutumisessa tarvittavien välineiden, koneiden ja laitteiden hankkimisesta aiheutuneista kustannuksista on korvattu puolet. Vakiomalliseen välineeseen, koneeseen tai laitteeseen tehdyt vamman edellyttämät välttämättömät muutostyöt korvataan kuitenkin kokonaan.

Miten laki on toteutunut?

En löytänyt viime vuosilta tutkimusta tai selvitystä, miten vammaispalvelut ovat toteutuneet. Vammaisten ihmisten kokemukset kertovat, että ns. subjektiivisten oikeuksien voidaan sanoa kokonaisuudessaan parantuneen lain voimassaoloaikana. Palveluasuminen, päivätoiminta, kuljetuspalvelut, asunnonmuutostyöt ja kuurojen tulkkipalvelut ovat toteutuneet parhaiten. Henkilökohtaisen avun uudet säädökset ovat ohjanneet kuntia myöntämään henkilökohtaista apua, mikä on lisännyt vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toteuttaa omaa elämäänsä.

Kuljetuspalveluiden saajien määrä on lisääntynyt. Kuljetuspalvelut ovat vuodesta toiseen olleet vammaisia ihmisiä eniten puhuttanut alue. Kuntien soveltamisohjeissa ja järjestämisessä kun löytyy variaatioita ja laatukysymykset käytännön toteuttamisessa ovat olleet toissijaisia. Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että vammaispalvelulakia noudatetaan eri kunnissa eri tavalla. Kunnilla on omia lakiin perustumattomia rajoituksia subjektiivisiin oikeuksiin. Usein unohtuu se, mitä subjektiivisilla oikeuksilla ymmärretään. Ne koskevat hyvin pientä vaikeavammaisten ryhmää. Säästöpaineet luovat painetta siihen, että kunnat etsivät uusia säästökohteita myös kunnan erityisen järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvista palveluista. 

Nykyisin on melkeinpä sääntö kuin poikkeus, ettei määrärahasidonnaisia palveluja ja tukitoimia (esim. auton hankintatuki, käsihallintalaitteet jne) myönnetä lainkaan. Kuntien tulisi kehittää kunnan palveluita, mutta tätä kohtaa ei noudateta. Sosiaali- ja terveysministeriön sekä aluehallintoviranomaisten seuranta- ja valvontamenetelmät kaipaisivat tehostamista, koska lakia noudatetaan eri kunnissa eri tavoilla.

Hakemusten käsittely järjestelmäkeskeistä 

Kunnat käsittelevät vammaispalveluhakemukset hyvin yksioikoisesti, vaikka käsittelyn tulisi olla yksilöllistä ja palvelusuunnitelmaan perustuvaa. Päätöksiä ohjaavat kuntien omat vammaispalvelulain soveltamisohjeet. Vammaispalveluita ei läheskään aina toteuteta yksilöllisesti, vaan tietynlaista kaavaa noudattaen. Yksilöllistä, joustavaa ja toimivaa sekä todennäköisesti myös kustannusystävällisintä ratkaisua on ilmeisen vaikeaa löytää. Sosiaaliviranomaisten ammattitaitoisuus ja ratkaistavaan asiaan liittyvä kokonaisvaltainen tietämys saattavat myös puuttua. Kokonaisuutta ei yleensä nähdä.

Kerro, onko sinulle tehty palvelusuunnitelma

Lain mukaan kunnan on huolehdittava siitä, että vammaisille tarkoitetut palvelut ja tukitoimet järjestetään sisällöltään ja laajuudeltaan sellaisina kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää. Kunnilla on siis selkeä ohjaus- ja neuvontavelvoite. Tämä velvoite merkitsee sitä, että kunnissa sosiaaliviranomaisten olisi laadittava yhdessä vammaisen henkilön kanssa palvelusuunnitelma. Palvelusuunnitelmassa kartoitetaan kokonaistilanne ja yksityiskohtaisesti kirjataan, millaisia asioita ihminen tarvitsee voidakseen elää hyvää elämää.

Palvelusuunnitelmien avulla kunnat saavat tietoa siitä, mihin niiden tulisi varautua kuntabudjetissa. Tosiasiassa kunnat eivät useinkaan edes tiedä, minkä laajuista palvelujen tarve on. Tarvekartoituksia ei juurikaan tehdä. Monissa kunnissa ei myöskään laadita palvelusuunnitelmia, jotka toimisivat erinomaisena työkaluna palvelutarvetta ja laajuutta arvioitaessa. Toisaalta on myös kuntia, kuten Espoo ja Jyväskylä, joissa tavoitteena on laatia jokaiselle vaikeavammaiselle palvelusuunnitelma.

Haluan elää vain tavallista elämää

Jokin aika sitten tapasin uimahallissa naisen, joka ihmetteli, miten kauan hänen pitää odottaa kunnan päätöstä asunnonmuutostöihin. Nainen oli jättänyt hakemuksensa yhdeksän kuukautta aiemmin. Laissa on nykyisin selkeät rajat viivytyksettömästä asian käsittelystä. Eräs mies taas kertoi saaneensa kielteisen päätöksen käsihallintalaitteiden siirtämiseksi uuteen autoon. Mies oli vaihtanut autonsa sosiaalityöntekijän mukaan liian nopeasti. Onko sosiaalityöntekijän tehtävä ottaa kantaa siihen, milloin ihminen voi vaihtaa autonsa, jos hän sen itse maksaa? Ilman laitteita autolla ajamisesta ei tule mitään. Maahamme tarvittaisiin jokin paikka, jossa asiantuntijat ottaisivat kantaa siihen, onko auto ajoturvallinen ja mitä apuvälineitä ihminen tarvitsee ajamiseen.

Joissakin kunnissa hakemusten käsittelyaika ja päätösten teko kestävät edelleenkin kohtuuttoman pitkän ajan. Vammainen henkilö voi joutua olemaan ilman minkäänlaisia palveluita kuukausia. Jos päätös vielä on kielteinen, vie valitusprosessi lisää aikaa. Pahimmillaan vammainen henkilö on pakotettu selviämään ilman palveluita vuodenkin ajan, ennen kuin korkein oikeus mahdollisesti kumoaa kunnan tekemän kielteisen palvelupäätöksen. Seuraavan, samoin perustein samaa palvelua hakevan vammaisen kohdalla kunta jälleen tekee kielteisen päätöksen.

Lain periaatteiden vastaisesti palveluiden hakemisesta on tehty monestikin vammaista nöyryyttävä tapahtuma. Kerta toisensa jälkeen vammaiset ihmiset joutuvat selittelemään, miksi he yrittävät elää tavanomaista elämää.

6 kommenttia:

  1. Tämä oli hyvä teksti, palvelut ja tuet ovat parantuneet, mutta parannettavaa olisi edelleenkin....varsinkin asenteissa. Tiedän miten ei oteta huomioon vammaisen tarpeet ja heidän perheiden tarpeita. Mennään liikaa vanhan kaavan mukaan. Ja se taistelu mihin vammainen itse ja perhe joutuu jotta saa vammaiselle palvelut ja tuet. Tsemppiä taisteluihin ! Arzu, kehitysvammaisen äiti ja omaishoitaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän moni on sanonut, että palveluiden saaminen on aina työn ja tuskan takana. Sitä vartenhan sitä palvelusuunnitelman tekoakin suositellaan.

      Poista
  2. Termiä keskivartalovammainen ei vammaispalvelulaissa tunneta. Vamma tarkoittaa sitä,että kumartelu, kurkottelu, istuminen, kävely, seisominen vaikeutuu. Lisäksi minulla ei ole vasemmassa kädessä melkein laisinkaan voimaa, tyhjää paistinpannua en kykene nostamaan. Linja- autossa matkustaminen lähes mahdotonta välillä. Kotitöihin en saanut Oulunkaupungilta palveluseteliä. Kaikki voimavarani menevät, eivätkä riittäkkään, kodin hoitoon. Perhe ei ole kiinnostunut, halukas auttamaan minua.Joka päivä saa ns. " rautalangasta vääntää, miksi mitäkin tehtävää en kykene tekemään. Lumityöt eivät onnistu lainkaan jne. Lisäksi kysymyksessä on potilasvahinko, josta potilasvakuutuskeskus ei kanna vastuutansa, heillä on hyvät lääkärit ja juristit, jotka pitävät sen instanssin puolia...Fysiatrini on selittänyt esim. sosiaalipalvelujohtajalle, että tietyissä toimissa olen jopa vaikeammin toimiva kuin pyörätuolilla liikkuva. Eli olen ns. oman onneni nojassa, selviydyn päivä kerrallaan äärettömän sisun ja itkun kanssa päivästä toiseen ja toimintakyky huononee kokoajan. Kaippa minut " heitetään " viiden vuoden kuluttua vaippa housuissa johonkin vuodeosastolle ja mieli hiljennetään kipulääkkeillä. Niitä nytkin kyllä kernaasti tyrkytetään. Lääkepökkyräinen asiakas = hiljainen, tyytyväinen asiakas. KESKIVARTALOVAMMA tietoisuuteen!

    VastaaPoista
  3. On oikeasti merkittävä asia, että nyt 25 vuoden jälkeen lopulta lähdettäisiin siitä, et VpL:n kysessä ollen aina tarkasteltaisiin toimintakykyä ja selviytymistä omassa elinympäristössä. Sen vuoksi oli hyvä et päästiin diagnooseista ja invaliditeettiprosenteista; mut kuinkas sit kävikään ; toimintakyvyn määrittäminen sosiaalitoimessa on osoittautunut lähes ylivoimaisen vaikeaksi ja sen ovat saaneet tuta monet, monet vammaiset ja vaikeavammaiset henkilöt, joiden kohdalla järjestelmässämme toimineiden ihmisten on ollut vaikea käsittää, mitä vammaisuus ja vaikeavammaisuus elämisen asioina oikeasti ovat; mitä tarkoitta se, että jokin toiminto, mitä päivittäisessä elämässä tarvitset ei vammasi tai sairautesi vuoksi vain ota sujuakseen. Näitä ovat myös näkymättömät vammat, hahmotus- ja tuntohäiriöt ja vaikkapa talvella lumiesteet (tänä talvena erityisesti) jne jne. esimerkkejä on loputtomiin.

    Kun laki vielä aikanaan tuli voimaan ns suuren laman kynnyksellä ja uusimmat muutokset jälleen suuren eurojen kriisin keskellä, niin surullista tässä kaikessa on se, et selviytymisen rehellinen tarkastelu on mennyt kustannustarkastelun pesuveden mukana ja kärsimään ovat joutuneet sitten ne henkiläöt, jotka aikanaan uskoivat ja toivoivat, että tämä laki toisi heidän eläämäänsä muutakin yhdenvertaisuutta kuin 18 yhdensuuntaista matkaa /kk ja niissäkin mm. omavastuiden kanssa vuosia kestäneitä juupas eipäs venkoilua ja 1 ja 3. § näyttävät siivosti unohtuneen kustannuspaineiden alla. Jos päätöksiä tehneet viranomaiset olisivat omassa elämässään joutuneet vastaanottamaan tekemiään päätöksiä ja niiden vaikutuksia, niin arvelenpa, et suru olisi tullut moneen puseroon, Niin monimutkaiseksi olemme yksinkertaisen asian 25 vuodessa saaneet.

    Kun jokin asia päivittäisessä toiminnassa on vaikeaa, on katsottava miksi se on vaikeaa ja jos tämä vamma tai sairaus taustalta löytyy ja hankaloittaa tai tekee suoriutumisen vaikeaksi tai mahdottomaksi, niin lienee päivän selvää, et tällainen henkilö tarvitsee selviytyäkseen jotakin ratkaisua, jotta tavanomainen elämä olisi mahdollista. Mutta voi voi, kun se maksaa; ei muuta kuin hintalappu otsaan ja katsomaan kuka hoitaa tai palvelee halvimmalla; sellainen menohan täs pahimmillaan on ja näyttää vain pahenevan. Erityisesti tämä koskee monia talousarviosidonnaisia palveluja, joita myöntänällä muutaman vuoden tarkastelussa kokonaiskustannukset mitä todennäköisimmin tulisivat edeullisimmiksi kuin esim. kalliin taksirallin pyörittäminen tässä maassa (vrt avustukset oman auton hankintaa); mikä liikkumisen ja osallistumisen vapaus- melkein kuin taviksilla ja mitä on tapahtunut? Löytyy kuntia, jotka eivät vuosikausiin ole myöntäneet määrärahasidonnaisia palveluja juuuri nimeksikään, kun subejktiiviset oikeudet ovat syöneet leijonanosan ellei kaikkia määrärahoja ja sama meno näyttää edelleen jatkuvan. Merkillistä, ettei näissä asioissa valtion taholta ole herätetty kustannuslaskennan ammattilaisia vartailemaan, mitä ja millaista elämänlaatua tehdyillä päätöksillä on saatu aikaan. On käyty oikeusjupakka toisensa perään ja tehty monesti tietoisesti virhellisiä päätöksiä; onhan asiakkaalla muutoksenahakuoikeus- no mitä tästä olemme liitossa oppineet. Toivon sydämestäni, et vammaiset ihmiset - liittykää yhteen, liittykää järjestöihin ja ottakaa asianne omaan hallintaanne. Joukoissanne on jo monien eri alojen koulutettuja ihmisiä, sossuja, terapeutteja, maistereita ja tohtoreita, kutomaa pettämätön vertaistuen verkko ja uskokaa parempaan menoon seuraavan 25 vuoden aikana. TAvikset hoitakoot omat asiansa ja te omanne. Järjestelmässä on mahdollista toimia, mut se vaatii osaamista, uskallusta ja tukea. Olen nähnyt ihania onnistumisia ja niitä haluan nähdä lisää! Nimim konkari 35 v alalla

    VastaaPoista
  4. Eipä kai sosiaalityöntekijöiden koulutukseen mitään sellaista kuulukaan, minkä varassa he pystyisivät arvioimaan ihmisten toimintakykyä. Sikäli olisi kyllä parempi, että ihmiset pääsisivät vaikka kuntoutuskeskuksiin toimintakyvyn ja apuvälineiden asianmukaiseen kartoitukseen, eikä sosiaalitoimi sitten kävelisi arvioiden yli, vaan tekisi vain parhaansa tarpeet täyttääkseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin tärkeä pointti tuo ylikäveleminen; kyllä sosiaalitoimeen kuuluu VpL:a sovellettaessa hankkia tarvittavat toimintakykyä selvittävät ja asiakkaan hekmusta tukevat puoltavat tai toisaalta estävät asiat,mutta ennen muuta kysyä häneltä itseltään!!!!! Mut se, minkä olen omalla kohdalla huomannut, et tietää pitää itsekin ja siksi allekirjoitan tuon aikaisemman vastauksen, On niin täyttä asiaa, että! kyllä siitä kokemus paistaakin ja sitäpaitsi kirjoittaja rohkaisee meitä vammaisia otatmaan asioita omaan hallintaan ja se ei varmasti ole muuta kuin hyvä asia. Kuka minun tilanteestani enemmän tietää kuin minä itse ja siitä, miten haluan elää. Onnekseni meidän sossussa on viisaat päättäjät, kiitos heille, ei ole tarvinnut tapella ja määrärahojakin on löytynyt, kun olen osannut perustella. kiitos liitolle kurssituksista.

      Poista