maanantai 2. joulukuuta 2013

Rahastuksen makua vammaisten pysäköinnissä

Laki turvaa pysäköinnin
Tieliikennelain mukaan poliisi voi myöntää vaikeasti vammaiselle henkilölle tai vaikeasti vammaisen henkilön kuljettamista varten pysäköintiluvan. Luvan myöntää paikallinen poliisiviranomainen sen jälkeen, kun on todettu, että hakijalla on myöntämisen edellytykset täyttävä vamma.

Uusi pysäköintilupa kelpaa kaikissa Euroopan unionin jäsenvaltioissa, mutta Suomessa vammainen saa tehdä tosissaan töitä selviytyäkseen yksityisten pysäköinnin valvojien kynsistä. Lehdissä on käyty keskustelua siitä, että vammaisten pysäköintipaikalle pysäköidään väärin, ts. ilman pysäköintilupaa.

Luvaton pysäköinti vammaispaikoille on vammaisten kannalta harmillista. Väärinpysäköidyt autot estävät tehokkaasti vammaisen ihmisen omatoimista liikkumista. Asiallisen kokoinen ja hyvin aurattu pysäköintipaikka on välttämätön asia pyörätuolin käyttäjille, sauvoilla liikkuville tai kenelle tahansa sitä todella tarvitsevalle.

Onko sinullakin kokemuksia? Kerro!
Kuulin tällä viikolla kaksi uskomatonta uudenlaista tarinaa. Herra X sai viime maaliskuussa valvontamaksun pysäköityään yksityisen palvelutalon pihalla invapaikalle. Sakko oli 60 euroa. Perustelu maksulle oli se, ettei hän ollut käyttänyt pysäköintiluvan lisäksi pysäköintikiekkoa. Pysäköintikiekon käytöstä oli maininta pihan toisessa päässä.

Puoli vuotta myöhemmin mies ajoi samaisen vanhusten palvelukeskuksen parkkipaikalle. Hän oli tarkkana siitä, että nyt ikkunassa näkyisivät sekä pysäköintilupa että parkkikiekko. Kun hän tuli autolleen, oli yksityinen pysäköinninvalvoja jättänyt ikkunaan valvontamaksulapun. Herra X otti yhteyttä yksityiseen pysäköintivalvontayritykseen. Vastaus oli, että tehkää reklamaatio sähköisesti. Kului muutama viikko. Sähköpostissa tuli pyyntö: ”Ottakaa kopio pysäköintiluvasta ja lähettäkää se tänne.” Muutama viikko kului ja herra X sai iloisen yllätyksen. Maksu kumottiin.

Toinen tarina kertoo kaveri Y:stä, joka sai lentokentällä valvontamaksun siitä, ettei hänen pysäköintilupansa alareunassa ollut lupanumerosarja näkynyt valvojalle. Toinen maksu tuli siitä, ettei pysäköintilupa ollut kokonaisuudessaan ikkunassa, vaan osa oli tuulilasin alareunan peitossa.

Valvojilla ei ole ymmärrystä vamman aiheuttamista haitoista
Rahastuksen makua! Ensinnäkin autoa saattaa todellakin ajaa niin vaikeavammainen henkilö, ettei hän ylety siirtämään pysäköintilupaansa keskelle tuulilasia. Ilmavirrat lennättävät lupaa useinkin, eikä sitä vamman vuoksi vain pysty siirtämään. Toiseksi valitusmenettely tapahtuu sähköitse. Kaikilla ei ole tietokoneita. Kolmanneksi parkkikiekon käyttö voi sekin olla huonokätiselle hankalaa. Mitä olisi tehtävä?

Hallitus antoi syyskuussa 2012 eduskunnalle esityksen pysäköinninvalvonnassa avustamista koskevaksi lainsäädännöksi. Tuolloin ajatus oli, että yksityisten yritysten toiminta esitettiin rajattavaksi viranomaisia avustavaksi ja luvanvaraiseksi. Kyllä tilanne on tällä hetkellä aika villiä. Yksityisillä pysäköinninvalvontayrityksillä ei ole osaamista eikä ymmärrystä vammaisuudesta. Tätä hallituksen esitystä on kiirehdittävä.

Sen ymmärtää, että yksityiset pysäköintiyritykset sakottavat väärästä pysäköinnistä invapaikalla, mutta se, että sakotetaan epäasiallisesti vammaisten pysäköintiluvan omistajaa, on kohtuutonta. Yksityiset yritykset tarvitsevat koulutusta vammaisuudesta. Monissa maissa vammaispaikoille pysäköinnistä saa kaksin- tai kolminkertaiset sakot. Suomessakin tulisi siirtyä tähän käytäntöön.

Tähän olisi meilläkin mentävä, vai mitä? Vain näin muutetaan asenteita ja käytännön pysäköintitapoja.

tiistai 15. lokakuuta 2013

Rotia palveluihin – kutia kumppanuuteen

Osallistuin viime viikonloppuna Lapin aluepäiville, jossa esiteltiin Invalidiliiton Rotia palveluihin, kutia kumppanuuteen -hanketta. Siinä on selvitetty vaikeavammaisten kuntalaisten palveluasumisen järjestämistä ja hankintoja, lisäksi on laadittu opas ja tehty videokin.

Vammaispalveluiden hakeminen ja järjestyminen monimutkaista


Vammaiset henkilöt ovat kertoneet, että vammaispalveluiden hakuprosessi on hankalaa ja mm. vammaisen henkilön asumisen järjestäminen on osaamista vaativaa. Asumisen ja siihen liittyvien palveluiden järjestyminen suunnittelusta toteutumiseen on monivaiheinen prosessi. Miten osaa vastavammautuneena valmistautua kunnan sosiaalityöntekijän kanssa käytävään keskusteluun omista asumiseen liittyvistä tarpeista ja toiveista? Mitä omalta asumiselta haluan, mitä palveluja tarvitsen? Miten nämä tarpeet tulee kirjattua palvelusuunnitelmaan? Mikä ihmeen palvelusuunnitelma? Miten omannäköinen asuminen ja asumiseen kuuluvat palvelut järjestyvät ja kenen toimesta? Miksi tarvitaan palvelusitoumusta? Lopuksi on tärkeää arvioida palvelujen toteutumista: saako sitä palvelua, mitä tarvitsee?

Vammainen henkilö on oman elämänsä paras asiantuntija


Vammaispalvelujen hyvässä toteuttamisessa tarvitaan asiakkaan omaa ääntä. Äänen kuuleminen edellyttää asiakkaiden, heidän läheistensä ja kunnan sosiaalityöntekijöiden avointa vuoropuhelua.

Projektin aikana tehty selvitys osoitti, että kunnissa tehdään vaihtelevasti palvelusuunnitelmia. Sen laatiminen on palveluiden saannissa ensiarvoisen tärkeä. Palvelusuunnitelmassa vammainen ihminen kertoo tarpeistaan ja toiveistaan esim. asumiseen ja liikkumiseen ja asunnon muutostöihin liittyen. Neuvotteluun osallistuu myös kunnan sosiaalityöntekijä, jonka kanssa yhdessä suunnitellaan sitä, miten palvelut voidaan toteuttaa.

Palvelusuunnitelmapalaverissa syntyy yhteinen ymmärrys, mitä palveluja vammainen ihminen tarvitsee ja toisaalta millaisia palveluja on tarjottavissa.

Palvelusuunnitelman jälkeen asiakas tekee hakemuksen kunnalle. Kunta tekee toivottavasti myönteisen vammaispalvelulain mukaisen päätöksen. Kunnan sosiaalityöntekijän kanssa etsitään taho, joka tuottaa palvelut.

Palvelusitoumus konkretisoi tarpeet arjen tasolla


Moni palvelun tuottaja laatii yhdessä vammaisen henkilön ja kunnan sosiaalityöntekijän kanssa palvelusitoumuksen. Palvelusitoumus kertoo yksityiskohtaisesti sen, missä toimissa asiakas saa apua, kuinka paljon ja miten avustaminen ja palvelut toteutetaan päivittäin. Se on asiakkaalle dokumentti siitä, mitä palveluja hän päivittäin saa. Se toimii myös arvioinnin ja seurannan työkaluna.

Vammaispalveluiden toteutuminen arjessa ei ole yksinkertaista. Siksi Invalidiliitto on laatinut oppaan Kuinka sinä haluat asua? Opas omia tarpeita vastaavaan palveluasumiseen. Tämä opas on tehty henkilöille, jotka tarvitsevat asumisessaan paljon apua ja erilaisia palveluja toimintakyvyn erilaisten rajoitteiden vuoksi. Lähtökohta on se, että vammainen ihminen itse tietää, mikä hänelle on parasta.

Invalidiliittoon tulleissa puheluissa kerrotaan siitä, etteivät kuntapäättäjät ja sosiaalityöntekijät ymmärrä vaikeavammaisten ihmisten tarpeita. Eipä ihme, sillä vaikeavammaisia palveluasumisen asiakkaita on 0,1% väestöstä, henkilökohtaista apua tarvitsevia on 0,2 % ja vaikeavammaisten kuljetuspalvelujen saajia 1,8% väestöstä. Määrät ovat todella pieniä. Siksi liitto on tehnyt Rotia palveluihin -videon vaikeavammaisten asumisen ja palvelujen järjestämisestä. Video avaa hyvin vaikeavammaisen ihmisen arkea ja esim. henkilökohtaisen avun tarvetta. Videon voi katsoa alta tai osoitteessa http://youtu.be/OIFLLsfrfCc.

Miten sinun äänesi on tullut kuulluksi?

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Unelmista totta

Heinäkuu on alkamassa ja monella kesäkausi tai kesäloma hyvässä vauhdissa. Moni on suunnitellut unelmiensa lomaa koko talven ehkäpä monta vuotta. Mielikuvitus lentää, kaikki on unelmissa mahdollista. Unelmat lisäävät onnellisuutta. Jokainen voi unelmoida niin paljon kuin haluaa, se ei onneksi maksa mitään.

Unelmien toteuttaminen on eri asia. Unelmien toteuttaminen vaatii ensimmäistä konkreettista askelta. Tarvitaan uskallusta, jotta ensimmäinen askel johtaa kohti tavoitetta. Eräs ystäväni sanoi kerran, että kun ihminen tietää, mitä hän haluaa, keinot asioiden toteuttamiseen löytyvät aina tavalla tai toisella.

Sähkömopolla Helsingistä Rovaniemelle, käy kannnustamassa


Juuri äsken keskustelin Jan Huopaisen kanssa. Hän sai neljä vuotta sitten idean ajaa sähkömopolla Suomen halki. Tänään hänen unelmansa on toteutumassa. Tällä kampanjalla hän haluaa puhua kaikkien liikkumisen helppouden puolesta. Jan toteuttaa ainutlaatuisen tempauksensa ja ajaa sähkömopolla lähes 1250 kilometriä Helsingistä Rovaniemelle. Matkan varrella hän pysähtyy herättämään keskustelua esteettömyydestä. Tempauksen verkkosivut: hki-rniemi.yhdistysavain.fi, Facebook: www.facebook.com/HkiRniemisahkomopolla ja lisätietoa esteettömyydestä Helppo liikkua -sivusto: www.helppoliikkua.fi. Käy kannustamassa miestä, joka on toteuttamassa omaa unelmaansa.

Unelmien toteuttaminen on rankkaa

Elämäkerroista voi lukea ihmisten unelmista. Invalidiliiton perustaja Eino K. Kalervo halusi perustaa liikuntavammaisten järjestön. Hän onnistui, liitolla on edelleen oma tärkeä paikkansa yhteiskunnassa. Selkäydinvammayhdistys Aksonin perustaja Antti Dahlberg on unelmoinut omasta yhdistyksestä ja siitä, että selkäydinvammaisten kuntoutus ja elinikäinen hoito ja seuranta voitaisiin keskittää. Tästäkin unelmasta on tullut totta ja julkinen terveydenhuolto työskentelee asioitten konkretisoimiseksi. Vammaisjärjestöissä tavoiteltiin henkilökohtaista avustajaa subjektiiviseksi oikeudeksi 13 vuotta. Lopulta töitä paiskittiin kahden vuoden ajan viikoittain ja lakiuudistus henkilökohtaisesta avusta saatiin 1.9.2009. Jokainen unelma vaatii tekemistä. Unelman tavoittelemiseen on sitouduttava ja sen jälkeen vaaditaan toimintaa ja valmiutta uhrata määräämätön määrä tunteja asian hyväksi. Matkan varrella tuttua on tunne, miksi ihmeessä lähdinkään tähän? Tavoite tuntuu kaukaiselta ja työn määrä liian suurelta. Mutta voi sitä riemun päivää, kun unelman toteutuminen on konkreettisesti toteutumassa. Se jos mikä, antaa merkitystä elämälle.

Sitkeä seilori Atlantilla

Minullakin on ollut monia unelmia, joista yksi oli päästä purjehtimaan maailman ympäri. Hankin purjeveneen työkaverin kanssa, menin silloisen Suomen Invalidien Urheiluliiton purjehduskursseille, lisäsin osaamistani työväenopiston navigointikurssilla, osallistuin moniin purjehdustapahtumiin ja luin vinon pinon tarinoita maailmanympäripurjehtijoista. Koko ajan mielikuvissani näin itseni purjehtimassa maailmalla. Ja sitten PAM, eräänä päivänä tuli soitto, haluanko lähteä Kuunari Helenalla purjehtimaan Atlantille. Mukaan otettaisiin kolme vammaista purjehtijaa. Siinä se oli, kaikki mistä olin unelmoinut. Kun tilaisuus tarjoutui, aloinkin pelätä, ei, en uskaltaisi sittenkään. Oli löydettävä uskallus siirtyä oman epämukavuusalueen ulkopuolelle. Ja niin lensimme 16 hengen porukalla St. Martenin saarelle, josta siirryimme kumilautoilla Kuunari Helenalle. Elin unelmaani todeksi joka hetken, tässä ja nyt. Tortola, Dominikaaninen tasavalta, Puerto Rico ja määränpäänä Bermuda, aurinkoisia päiviä, palmut heiluivat, rannat olivat juuri sellaisia kuin matkailumainoksissa, unelmien täyttymys! Kunnes vietimme viisi päivää hurjassa myrskyssä Altantilla. Valtavia aaltoja, purjeitten repeämistä, merisairautta, pelkoa selviämisestä. Tämäkö oli sitä, mistä olin unelmoinut? Jälkeen päin kokonaisuus oli loistava. Tuo matka kaikkineen tallentui mielen kovalevylle sellaisessa muodossa, jossa ne varmasti pysyvät ja sieltä ne löytyvät tarvittaessa.

Kerro, mitä olet tavoitellut ja toteutuiko unelmasi!

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Helppo liikkuminen vain vammaistenko oikeus?

Mennyt talvi on ollut painajaismainen huonosti apuvälinein tai pyörätuolilla liikkuville. Koskettaako helppo liikkuminen vain näitä ryhmiä? Käytännössä liikkumisesteisiä ihmisiä ovat pienet lapset, jalkansa tai selkänsä väliaikaisesti loukanneet henkilöt, lastenvaunujen, matkalaukkujen ja ostoskassien kanssa liikkuvat, raskaana olevat naiset, ylipainoiset ihmiset, ikääntyneet kansalaiset sekä ihmiset, joilla on jokin liikkumista haittaava tai rajoittava vamma tai sairaus. Esteettömyys ja helppo liikkuminen koskettaa monin tavoin meitä useimpia. Liikkumiskyky suhteutuu ympäristöön ja siinä oleviin esteisiin. Runsaslumiset talvet, liukkaat kadut ja tiet rajoittavat kaikkien suomalaisten helppoa liikkumista.

Varo pyörivää hiekan jyvää

Kylmät yöt huhtikuussa ovat aiheuttaneet sen, että auringon paistaessa lumet sulavat päivällä ja yöllä kadut sekä piha-alueet jäätyvät. Hiekoitus on ollut puutteellista ja liikkuminen entistä vaikeampaa sekä vammaisille että vammattomille. Kaatumiset tulevat kalliiksi kaupungeille ja vakuutusyhtiöille. Suomalaisille sattuu vuosittain lähes 390 000 kaatumista ja liukastumista, joista lähes puolet johtaa sairaala- tai lääkärinhoitoon. Jokaisena talvikuukautena noin 20 000 suomalaista loukkaantuu ulkona liukastumisen seurauksena. Sairaanhoidon kulujen lisäksi menetetään työpäiviä, ja yhden liukastumisen hinnaksi on laskettu 11 000 euroa. Helsingin kaupunki joutui viime vuonna maksamaan 580 000 euroa korvauksia liukastumisten takia loukkaantuneille.

Nyt kun lumet ovat kohta kokonaan sulaneet eikä hiekkoja ole vielä putsattu pois, on taivaltaminen paksussa hiekkakerroksessa pyörätuolilla yhtä tuskaa. Hiekan muruset pyörivät kenkien alla ja liikkuminen on yhtä vaarallista kuin jäällä. Kiinteistöjen omistajien vastuu ei lopu siihen, kun lumet sulavat, vaan omistajilla on velvollisuus huolehtia riittävästä hiekoituksesta ja myös sen poistamisesta. 

Helppo liikkua? Kerro kokemuksesi!

Käväisin muutama viikko sitten Tukholmassa. Silja Linen Symphonylla oli kaikkialla helppo liikkua: satamaterminaalista laivaan, laivalla, kaupoissa ja ravintoloissa. Tukholmassa liikkuminen oli yhtä helppoa myös lasten suosimassa Junibackenissa, jossa pääsi pyörätuolilla Peppi Pitkätossun taloon Huvikumpuun ja upeaan satujunaan, jonka mukana pääsi jopa lentämään Katto Kassisen tavoin. Mitenkäs helppoa on liikkuminen Linnanmäellä ja sen laitteissa?

Hankalissa tilanteissa konkretisoituu se, mikä on monille arkipäivää: kaikkiin paikkoihin ei pääse, ovia ei saa auki tai portaat katkaisevat tien. Esteettömyys ei ole vain vammaisia ja vanhuksia koskeva asia, vaan se koskettaa meitä kaikkia arjen eri tilanteissa.

Invalidiliiton kampanja ”Helppo liikkua” www.helppoliikkua.fi keskittyy tähän aiheeseen. Se on toiminnallinen kampanja, jonka avulla pyritään muuttamaan rakennettua ympäristöä paremmaksi kaikille ihmisille. Invalidiliitto ja sen yhteistyökumppanit etsivät kampanjan aikana paikkoja, joissa on helppo tai hankala liikkua. Helpoista paikoista jaetaan kiitosta ja hankalille paikoille yritetään tehdä jotain yhdessä. Tarvitaan huomiota, keskustelua ja toimintaa, jotta kaikki ymmärtäisivät esteettömän ympäristön merkityksen. Asioita voidaan laittaa yhdessä kuntoon, ja jokainen voi olla mukana tässä työssä. Toivottavasti myös nykyinen hallitus ymmärtää esteettömyyden merkityksen (ks. HS-mielipide).

Lady Gagan pyörätuoli kiiltää

Erikoisista asuvalinnoista tutuksi tullut tähtiartisti Lady Gaga tiesi joutuvansa lonkkaleikkauksen jälkeen pyörätuoliin. Hän päätti hankkia itselleen suunnittelija Ken Borochovin suunnitteleman pyörätuolin, joka kiiltää kultaa 24 karaatin edestä ja sen pehmusteet ovat tyylikästä mustaa nahkaa. Lisäksi pyörätuolista löytyy päivävarjomainen suoja, joka on lisäominaisuuden muodossa irrotettava. Olisikin mukava kuulla, miten Lady Gagan päivittäinen liikkuminen onnistuu noin hienoilla apuvälineillä? Mahtaako liikkuminen olla helppoa?

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Vammaispalvelulaki voimassa 25 vuotta


Vuonna 1988 tuli voimaan Euroopan edistyksellisimmäksi kehuttu vammaispalvelulaki. Lain tarkoituksena on ollut edistää vammaisen henkilön edellytyksiä elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisena yhteiskunnan jäsenenä sekä ehkäistä ja poistaa vammaisuuden aiheuttamia haittoja ja esteitä. Vammaispalvelulaki koskee vammaista henkilöä, jolla on vamman tai sairauden johdosta pitkäaikaisesti erityisiä vaikeuksia suoriutua tavanomaisista elämän toiminnoista.

Kunnan erityisen järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvat vaikeavammaisille järjestettävät kuljetuspalvelut, päivätoiminta, henkilökohtainen apu sekä palveluasuminen, tulkkipalvelut ja asunnon muutostyöt. Henkilökohtainen apu ja päivätoiminta ovat sisältyneet lakiin vasta viime vuosina. Ne ovat monin tavoin lisänneet vaikeavammaisten ihmisten mahdollisuuksia.

Taloudellisina tukitoimina (talousarviosidonnaiset palvelut) on voitu korvata tarpeen mukaisesti kokonaan tai osittain vaatetuksen tai erityisravinnon hankkimisesta aiheutuvia kustannuksia. Päivittäisistä toiminnoista suoriutumisessa tarvittavien välineiden, koneiden ja laitteiden hankkimisesta aiheutuneista kustannuksista on korvattu puolet. Vakiomalliseen välineeseen, koneeseen tai laitteeseen tehdyt vamman edellyttämät välttämättömät muutostyöt korvataan kuitenkin kokonaan.

Miten laki on toteutunut?

En löytänyt viime vuosilta tutkimusta tai selvitystä, miten vammaispalvelut ovat toteutuneet. Vammaisten ihmisten kokemukset kertovat, että ns. subjektiivisten oikeuksien voidaan sanoa kokonaisuudessaan parantuneen lain voimassaoloaikana. Palveluasuminen, päivätoiminta, kuljetuspalvelut, asunnonmuutostyöt ja kuurojen tulkkipalvelut ovat toteutuneet parhaiten. Henkilökohtaisen avun uudet säädökset ovat ohjanneet kuntia myöntämään henkilökohtaista apua, mikä on lisännyt vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toteuttaa omaa elämäänsä.

Kuljetuspalveluiden saajien määrä on lisääntynyt. Kuljetuspalvelut ovat vuodesta toiseen olleet vammaisia ihmisiä eniten puhuttanut alue. Kuntien soveltamisohjeissa ja järjestämisessä kun löytyy variaatioita ja laatukysymykset käytännön toteuttamisessa ovat olleet toissijaisia. Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että vammaispalvelulakia noudatetaan eri kunnissa eri tavalla. Kunnilla on omia lakiin perustumattomia rajoituksia subjektiivisiin oikeuksiin. Usein unohtuu se, mitä subjektiivisilla oikeuksilla ymmärretään. Ne koskevat hyvin pientä vaikeavammaisten ryhmää. Säästöpaineet luovat painetta siihen, että kunnat etsivät uusia säästökohteita myös kunnan erityisen järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvista palveluista. 

Nykyisin on melkeinpä sääntö kuin poikkeus, ettei määrärahasidonnaisia palveluja ja tukitoimia (esim. auton hankintatuki, käsihallintalaitteet jne) myönnetä lainkaan. Kuntien tulisi kehittää kunnan palveluita, mutta tätä kohtaa ei noudateta. Sosiaali- ja terveysministeriön sekä aluehallintoviranomaisten seuranta- ja valvontamenetelmät kaipaisivat tehostamista, koska lakia noudatetaan eri kunnissa eri tavoilla.

Hakemusten käsittely järjestelmäkeskeistä 

Kunnat käsittelevät vammaispalveluhakemukset hyvin yksioikoisesti, vaikka käsittelyn tulisi olla yksilöllistä ja palvelusuunnitelmaan perustuvaa. Päätöksiä ohjaavat kuntien omat vammaispalvelulain soveltamisohjeet. Vammaispalveluita ei läheskään aina toteuteta yksilöllisesti, vaan tietynlaista kaavaa noudattaen. Yksilöllistä, joustavaa ja toimivaa sekä todennäköisesti myös kustannusystävällisintä ratkaisua on ilmeisen vaikeaa löytää. Sosiaaliviranomaisten ammattitaitoisuus ja ratkaistavaan asiaan liittyvä kokonaisvaltainen tietämys saattavat myös puuttua. Kokonaisuutta ei yleensä nähdä.

Kerro, onko sinulle tehty palvelusuunnitelma

Lain mukaan kunnan on huolehdittava siitä, että vammaisille tarkoitetut palvelut ja tukitoimet järjestetään sisällöltään ja laajuudeltaan sellaisina kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää. Kunnilla on siis selkeä ohjaus- ja neuvontavelvoite. Tämä velvoite merkitsee sitä, että kunnissa sosiaaliviranomaisten olisi laadittava yhdessä vammaisen henkilön kanssa palvelusuunnitelma. Palvelusuunnitelmassa kartoitetaan kokonaistilanne ja yksityiskohtaisesti kirjataan, millaisia asioita ihminen tarvitsee voidakseen elää hyvää elämää.

Palvelusuunnitelmien avulla kunnat saavat tietoa siitä, mihin niiden tulisi varautua kuntabudjetissa. Tosiasiassa kunnat eivät useinkaan edes tiedä, minkä laajuista palvelujen tarve on. Tarvekartoituksia ei juurikaan tehdä. Monissa kunnissa ei myöskään laadita palvelusuunnitelmia, jotka toimisivat erinomaisena työkaluna palvelutarvetta ja laajuutta arvioitaessa. Toisaalta on myös kuntia, kuten Espoo ja Jyväskylä, joissa tavoitteena on laatia jokaiselle vaikeavammaiselle palvelusuunnitelma.

Haluan elää vain tavallista elämää

Jokin aika sitten tapasin uimahallissa naisen, joka ihmetteli, miten kauan hänen pitää odottaa kunnan päätöstä asunnonmuutostöihin. Nainen oli jättänyt hakemuksensa yhdeksän kuukautta aiemmin. Laissa on nykyisin selkeät rajat viivytyksettömästä asian käsittelystä. Eräs mies taas kertoi saaneensa kielteisen päätöksen käsihallintalaitteiden siirtämiseksi uuteen autoon. Mies oli vaihtanut autonsa sosiaalityöntekijän mukaan liian nopeasti. Onko sosiaalityöntekijän tehtävä ottaa kantaa siihen, milloin ihminen voi vaihtaa autonsa, jos hän sen itse maksaa? Ilman laitteita autolla ajamisesta ei tule mitään. Maahamme tarvittaisiin jokin paikka, jossa asiantuntijat ottaisivat kantaa siihen, onko auto ajoturvallinen ja mitä apuvälineitä ihminen tarvitsee ajamiseen.

Joissakin kunnissa hakemusten käsittelyaika ja päätösten teko kestävät edelleenkin kohtuuttoman pitkän ajan. Vammainen henkilö voi joutua olemaan ilman minkäänlaisia palveluita kuukausia. Jos päätös vielä on kielteinen, vie valitusprosessi lisää aikaa. Pahimmillaan vammainen henkilö on pakotettu selviämään ilman palveluita vuodenkin ajan, ennen kuin korkein oikeus mahdollisesti kumoaa kunnan tekemän kielteisen palvelupäätöksen. Seuraavan, samoin perustein samaa palvelua hakevan vammaisen kohdalla kunta jälleen tekee kielteisen päätöksen.

Lain periaatteiden vastaisesti palveluiden hakemisesta on tehty monestikin vammaista nöyryyttävä tapahtuma. Kerta toisensa jälkeen vammaiset ihmiset joutuvat selittelemään, miksi he yrittävät elää tavanomaista elämää.

torstai 10. tammikuuta 2013

Erilaiset samanlaiset



Kirjailija –toimittaja Umayya Abu-Hannan kirjoitti 30.12. Helsingin Sanomissa artikkelin ”Lottovoitto jäi lunastamatta”. Hän kertoi muuttaneensa kaksi vuotta sitten tyttärensä kanssa Amsterdamiin. Lapsi, joka sai lottovoiton kasvaa Suomessa, jätti kupongin lunastamatta suomalaisten rasismin takia. Miksi Umayya muutti 30 Suomessa vietetyn vuoden jälkeen maasta?

Ymayya kirjoittaa: ”Olin saapunut Suomeen 20-vuotiaana palestiinalaistyttönä vuonna 1981. Siihen aikaan ei ollut internetiä eikä globalisaatiota. Kun lentokone laskeutui Helsinki-Vantaan lentokentälle, arabian kieli, musiikki, ruoka, vitsit, värit, valo ja ystävät jäivät kertaheitolla taakse. Suomalaisuudesta tuli minulle identiteetti, maa, luonto, kieli ja elämä. Kasvoin Suomessa suomalaiseksi.”
Hän kertoi, miten hänen peräänsä aina huudeltiin: rättipää, terroristi, Ali Baba, musulmaani. . . Hän ei arvannut, että musta iho on Suomessa niin suuri vihamagneetti. Umayya kirjoittaa: ”Adoptiotyttäreni on zulu ja syntynyt Johannesburgissa Etelä-Afrikassa. Kun hän oli vuoden vanha ja istui tutti suussa vaunuissa, odotimme Helsingissä metroa. Noin 80-vuotias mummo käveli suoraan vauvan eteen ja huusi: 'Saatanan neekeri!' Hän katsoi ympärilleen ja heilutti käsiään näyttääkseen muille, mitä oli löytänyt: 'Katsokaa, helvetin neekerikakara!"
Näillä meillä sivistyneessä valtiossa toimitaan 2010-luvulla.

En Finne igen!

Seurasin muutama viikko sitten Yle Teemalta ohjelmaa, joka kertoi suomalaisista siirtolaisista Ruotsissa. Maastamme lähti 1960- ja 70-luvulla noin 350 000 henkilöä siirtolaisiksi Ruotsiin.  Eräs nainen kertoi, että hänen oli pakko lähteä Suomesta pakoon ahdistusta, yksinäisyyttä ja työttömyyttä. Ohjelmassa haastateltavat kertoivat, miten he koko ajan tunsivat olevansa erilaisia ja syrjittyjä. Koulussa lapsia kiusattiin, kun he ja heidän vanhempansa eivät osanneet ruotsia. Ohjelmassa haastateltavat kertoivat ruotsalaisten kielteisistä asenteista, ennakkoluuloistaja yleistyksistä suomalaisia maahanmuuttajia kohtaan. Esim. kun joku teki jotain rikollista, se yleistettiin koskemaan kaikkia suomalaisia. "En finne igen" ja "finnjävel" -nimitykset olivat tavallisia.
Mielenkiintoista, että tämäkään tausta historiassamme ei ole opettanut meiltä hyväksymään muita.

Oletko sinä rasisti?

Marraskuussa oli IT-lehdessä mielenkiintoinen artikkeli Darun Jazasta, joka kertoi Pohjois-Irakin Kurdistanista kotoisin olevasta nuoresta vammaisesta naisesta. Darunin matka on ollut epätoivosta toivoon ja mahdollisuuteen.

Darun on nainen, joka on tehnyt kovasti töitä pärjätäkseen elämässä. Hän on nykyisin aktiivisesti mukana Invalidiliiton nuorisotyöryhmässä. Hän on opiskellut yliopistossa, toimii tulkkina ja elää kaikin puolin aktiivista elämää.

Mitä seurasikaan IT-lehden ilmestyttyä? Jotkut IT-lehden lukijat kirjoittivat hänelle ja syyllistivät Darunia siitä, että maahanmuuttajat ovat suomalaisten veromaksajien niskoilla, eivät sopeudu kulttuuriimme. Oli viittauksia siitä, että hän siitä, että hän on vienyt kuntoutuspaikan suomalaisilta vammaisilta ja jopa työpaikan!!

En voinut kuvitellakaan, että rasismia esiintyisi omassa liitossamme. Vaadimme itse, että vammaisia ihmisiä kohdellaan yhdenvertaisesti ja tasa-arvoisesti. Edellytämme suvaitsevaisuutta. Vaadimme ennakkoluulojen ja asenteiden murtamista. Miksi emme hyväksy muiden erilaisuutta? Erilaisuus on rikkautta, se tuo moninaisuutta kulttuuriin, työyhteisöön, yhteiskuntaan. Kuitenkin yksi suurimmista esteistä ihmisten välisessä kanssakäymisessä ovat ennakkoluulot ja asenteet. Ennakkoluulot mitä tahansa erilaisuutta kohtaan johtuvat tiedonpuutteesta.

Invalidiliitossakin tarvitaan avointa mieltä. Tässä auttaa hyvä tietopohja, erilaisuuden suvaitseminen ja hyväksyminen. Nyt tarvitaan joustavaa ja avointa asennetta informaatiota ja ihmisiä kohtaan. Andre Chaker toteaa: ”mitä vähemmän ahdaskatseisia ja mitä enemmän laaja-alaisia olemme, sitä fiksummiksi tulemme.”

Tosiasia on, että ihmiset liikkuvat maasta toiseen. Suomi muuttuu yhä monikulttuurisemmaksi ja tämä merkitsee sitä, että eri kulttuurit elävät rinnakkain ja lomittain.
Invalidiliiton yksi painopistealueista on ollut vuonna 2012 ja 2013 monikulttuurisuuden edistäminen.

Aivonystyröiden virkistämiseksi käykää katsomassa elokuvateattereissa menevää elokuvaa Koskemattomat. Elokuvan päähenkilöinä esiintyvät miehet ovat kuin yö ja päivä. Elokuvan keskeinen teema liittyy ystävyyteen sekä ihmisten keskinäistä erilaisuutta korostavien ennakkoluulojen alasampumiseen. Elokuva osoittaa, että ihmiset ovat sisimmässään melko samanlaisia.