tiistai 14. elokuuta 2012

Eutanasia - ristiriitaisia ajatuksia

Vihreiden puoluekokous otti toukokuussa myönteisen kannan eutanasiaan. Tästä heräsi maassamme valtaisa keskustelu. Vammaisaktivisti Tuomas Tuure vastusti eutanasiaa puoluekokouksessa ja myös omassa blogissaan.   
Antiikin aikana eutanasialla tarkoitettiin rauhallista ja kunniallista kuolemaa. Nyttemmin eutanasialla tarkoitetaan lääkärin antamaa armokuolemaa tai kuolinapua. Suomessa aktiivinen kuolinapu ts. eutanasia on laitonta. Parantumattomasti sairaiden avustettu itsemurha on sallittu vain Alankomaissa, Belgiassa, Sveitsissä ja Yhdysvalloissa Oregonissa tarkoin määritellyissä tapauksissa.
Vammaisetkin elävät elämisen arvoista elämää
Katsoin tv-dokumentin Eutanasia – kyyneleitä vai helpotus. Se kertoi kolmesta hollantilaisesta henkilöstä, jotka halusivat eutanasian. Noin 40-vuotias nainen sairasti parantumatonta, aggressiivisesti leviävää syöpää. Toinen ohjelmassa esiintynyt keski-ikäinen nainen sairasti als-sairautta, joka oli tehnyt hänestä vuodessa täysin liikunta- ja puhekyvyttömän.  Hän oli sopinut lääkärin kanssa eutanasian mahdollisuudesta, mutta ei kuitenkaan turvautunut siihen, koska hänen ympärillään oli mielenkiintoisia asioita ja rakastava perhe. Hän kuoli lopulta ilman eutanasiaa, nopeasti ja yllättäen tukehtumalla.
Kolmas dokumentin henkilö oli noin nelikymppinen mies, jolla oli diagnosoitu jokin lihassairaus. Hän oli väsynyt sairauden etenemiseen ja pelkäsi tulevaisuutta, avuttomuutta, toisten armoille joutumista.  Hän totesi: ”Olisin halunnut elää 100-vuotiaaksi, mutta elämällä kunnon elämää.”
Katsellessani ohjelmaa ajatukseni olivat ristiriitaiset. Ymmärsin parantumatonta syöpää sairastavan naisen ratkaisun. En kuitenkaan voinut ymmärtää miestä, jolla oli diagnosoitu lihassairaus. Mies käveli ja oli omatoiminen. Mikä mahtoi olla se kunnon elämä, jota hän olisi halunnut elää satavuotiaaksi?  Tällaiset välähdykset eutanasiakeskustelussa välittävät mielikuvaa siitä, ettei vammaisen ihmisen elämä olisi elämisen arvoista. Millaista on elämisen arvoinen elämä? Vammaisilla ihmisillä on oikeus elämään ja he tarvitsevat tässä palveluita ja tukitoimia.  Vammaisuus ja oikeus elämään kuuluvat yhteen. Oikeus elämään liittyy erottamattomasti muihin ihmisoikeuksiin.  Jos vammainen ei saa tarvitsemiaan palveluja, hänen oikeutensa elämään voivat olla uhattuna.
Mitä mieltä olet eutanasiasta?

Haastattelin hiljattain sattumanvaraisesti 25 ihmistä eutanasiasta. Neljää lukuun ottamatta kaikki olivat sitä mieltä, että armomurhan voisi hyväksyä, jos kyse on järjissään olevasta aikuisesta ihmisestä, joka elää viimeisiä päiviään kovissa tuskissa eikä toivoa paranemisesta ole. Oleellista oli hyvin järjestetty saattohoito. Sitähän ei Suomessa ole kaikkialla.  
Itse lyhytkasvuinen vammaistutkija Tom Shakespeare sanoi viisi vuotta sitten Kynnyksen järjestämässä seminaarissa hyväksyvänsä armomurhan, jos ihminen on parantumattomasti sairas ja hänellä on kipuja. Mitä mieltä olet hänen näkemyksestään?
Voivatko vammaiset ihmiset joutua väärin käytetyn eutanasian kohteeksi?
Eutanasiakeskusteluissa ei voida sivuuttaa sitä seikkaa, että aina löytyy ihmisiä, jotka pelastavat myrkkyruiskeilla vammaisia tai vanhuksia kurjasta elämästä. Vuonna 1933 Saksan oikeusministeriö antoi lakiesityksen, jonka mukaan lääkäreillä oli oikeus myöntää ”armokuolemia” potilailleen. Tavoitteena oli ”lopettaa pyynnöstä parantumattomasti sairaiden potilaiden kärsimykset todellisen ihmisyyden nimissä”. Lakia ei koskaan hyväksytty, mutta sen todelliset tavoitteet pantiin toimeen Operaatio T4:ksi kutsutussa ohjelmassa. Tavoite ei ollut eutanasian myöntäminen, vaan vammaisten ihmisten joukkotuho.

Voisiko eutanasia laajeta koskettamaan muitakin kuin parantumattomasti sairaita? Kerro näkemyksesi.