tiistai 20. maaliskuuta 2012

Itsenäinen elämä, mahdotontako?

Pertti Felin kirjoitti blogikommentissani: ”Ei vammaisjärjestö voi ajaa sellaista kattavaa (itsenäisen elämisen) katsantokantaa, jonka toteutuminen vaikeavammaisen elämässä on tuomittu epäonnistumaan ihan käytännön syistä.”

Mitä itsenäisellä elämällä ymmärretään? Tarkkaillessani ympäristöä huomaan, että lähes kaikki ihmiset tarvitsevat enemmän tai vähemmän toistensa apua. Olemme riippuvaisia toisistamme, vaikka emme olisi vammaisiakaan. Tarkoittaako itsenäisyys sitä, että ihmisen on pärjättävä yksin ilman toisen ihmisen apua? Katri Koskinen kirjoitti Invalidiliiton julkaisussa Kiinni elämässä – oivalluksia ja onnen pilkahduksia: ”Apua tarvitsevat ihmiset saatetaan nähdä tavalla, joka lisää heidän eristäytymistään ja riippuvaisuuttaan. Heidät voidaan nähdä hoidon kohteina, suojelun tarpeessa olevina ja kyvyttöminä määräämään itsestään. Miksi itsenäistä selviämistä ja riippumattomuutta pidetään niin keskeisenä aikuisen aseman tunnusmerkkinä länsimaisessa yhteiskunnassa?”  

Itsenäinen elämä merkitsee kullekin meistä eri asioita. Invalidiliitossa nojaudumme luonnollisesti YK:n ihmisoikeussopimukseen, jossa korostetaan oikeutta itsenäiseen ja ihmisarvoiseen elämään. Kyse on siitä, miten vammainen ihminen toteuttaa itsemääräämisoikeuttaan oman arkielämän valinnoissa ja miten hän löytää tarvittavat ratkaisut omaan elämäänsä.

YK-sopimus korostaa itsenäistä elämistä ja osallisuutta yhteisössä (artikla 19). Tähän kuuluu mm. vammaisten henkilöiden yhdenvertainen oikeus elää yhteisössä ja valinnanvapaus. Tämä tarkoittaa mm. oikeutta valita asuinpaikka ja haluamansa asumisjärjestelyt. Eräässä tv-ohjelmassa nuori mies sanoi, että hän haluaa toimintaa ja yhteisöllisyyttä asumiseltaan. Tällaista asumista tulisi tulevaisuudessa myös kehittää. Ei ole olemassa oikeaa tai väärää vastausta sille, mitä itsenäinen elämä merkitsee.

Felin kirjoitti, että vaikeavammaisen on miltei mahdotonta olla itsenäinen. Työskennellessäni aikoinaan palvelutalon johtajana pohdin, onko tosiaan niin, ettei vaikeavammainen voisi elää itsenäistä elämää. Totta on, että vaikeavammaisuus voi tuoda mukanaan rajatummat valinnanmahdollisuudet. Palvelutalokokemukseni kuitenkin osoitti, että itsenäisessä elämässä on kyse ennen kaikkea siitä, miten itse kukin pystyy toteuttamaan omaa tahtoaan vaikeastakin vammasta huolimatta.

Asukkaat kertoivat, että oma tahto saattoi jäädä joko avustajien tai hyvää tarkoittavien ystävien tai omaisten tahdon alle. Moni kertoi oman tahdon voivan murentua helposti. Kontrollin tunne omasta elämästä saattoi hävitä. Eräs nainen kertoi: ”Muut pyörittävät elämääni, jota minun tulisi elää.” Hän pohti, miten pitää kiinni omasta tahdosta, kun ympärillä voi olla suurikin joukko ammattilaisia (avustajia, fysioterapeutti, taksikuski, sosiaalityöntekijä).

Tutustuin Englannissa nuorille järjestettyihin empowerment-kursseihin, joissa nuoret oppivat kaikkea sitä, mitä itsenäinen eläminen edellyttää. Kurssit sisälsivät oppia mm. rahan käytöstä, missä käyttää henkilökohtaista avustajaa ja miten käyttää itsemääräämisoikeutta.

Itsenäinen elämä edellyttää myös sitä, että ihminen saa tarvitsemansa palvelut ja tukipalvelut. Sanomattakin on selvää, että itsenäiseen elämään kuuluvat asumisessa tarvittavat, tarvittaessa ympärivuokautiset palvelut ja henkilökohtainen apu. Ilman apuvälineitä ja nykyaikaista teknologiaa ei monikaan vaikeavammainen selviydy esteettömässäkään ympäristössä. Itsenäistä elämistä tukee myös yhteiskunnan muuttuminen. Kunnissa on rakennettava kaikille ihmisille sopivia asuin- ja elinympäristöjä.  Vammaisten ihmisten osallisuus lisääntyy, kun kunnissa huolehditaan siitä, että kuntalaisilla on riittävät kaupalliset lähipalvelut, koulupalvelut ja asianmukaiset liikkumismahdollisuudet. Nämä kaikki turvaavat yhdenvertaisuutta.

Jotta voi olla osallinen, on oltava mahdollisuus ilmaista omia mielipiteitään itselle tarkoituksenmukaisimmalla tavalla. Usein vammaiset kuntalaiset eivät saa riittävästi tietoa oikeassa muodossa. Siksi vammaisilla tulee olla muiden kuntalaisten kanssa yhdenvertaiset mahdollisuudet saada tietoa: vammaisnäkökulman on oltava mukana, kun viestinnän sisältöjä ja keinoja suunnitellaan ja toteutetaan. Uudet tietotekniset ratkaisut mahdollistavat uusien vammaisryhmien tiedonsaannin mm. käyttämällä hyväksi kuvaa, ääntä, oikeita värejä ja tekstiä.

Rakennetun ympäristön ja liikkumisen esteettömyys, kommunikoinnin mahdollisuus, palvelut ja asenteiden murtaminen ovat osallistumisen edellytyksiä. Vasta kun nämä asiat ovat kunnossa vammaiset ihmiset voivat harrastaa, seurustella, perustaa perheen, kouluttautua ja työllistyä. Kaikki nämä lisäävät yhdenvertaisuutta ja osallisuutta. Tämä kaikki vain ei vieläkään ole toteutunut.

Taannoin kuuntelin Suomen Mielenterveysseuran toiminnanjohtaja Marita Ruohosen esitelmää hyvästä elämästä. Hän nosti hyvän elämän elementeiksi turvatun perustoimeentulon, ihmissuhteet ja yhteisöön kuulumisen. Hyvään elämään kuuluu turvallinen, toimiva ympäristö, itsemääräämisoikeus, elämäntarkoitus, arvot (Ruohonen nostaa esiin ihmisarvon,  hyväntahtoisuuden, turvallisuuden ja yhdenvertaisuuden) sekä laadukkaat ja riittävät palvelut. On mielenkiintoista, miten paljon yhtäläisyyksiä löytyy Ruohosen hyvän elämän sisällöistä ja YK-sopimuksen artiklasta Itsenäinen elämä ja osallisuus. Kaikki olemme pohjiltamme samanlaisia, tarvitsemme samoja asioita voidaksemme toteuttaa hyvää elämää.

Itsenäinen ja hyvä elämä on kaikkien oikeus. Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. Vammaisten ihmisten on saatava poweria. Voimaantumisen kautta vammaiset ihmiset voivat vaikeastakin vammasta huolimatta elää itsenäistä ja hyvää elämää omista lähtökohdistaan käsin. Vammaisjärjestöjen työn tuloksena yhteiskunta muuttuu vääjäämättä kaikkien kansalaistensa yhteiskunnaksi. Vai muuttuuko? Missä määrin itsenäinen elämä on vammaisille ihmisille mahdollista?


27 kommenttia:

  1. Olen vaikeasti liikuntarajoitteinen ja asun yksin omassa kodissa tavallisessa kerrostalossa neljän henkilökohtaisen avustajan avulla. Painotan avustajille jatkuvasti, että he ovat minun "palvelijoitani", eivät holhoojia tai edes ystäviä, ja avustuksessa pitää toimia ikäänkuin hovimestari, kysyä ja sitten toimia. Homma on toiminut. Koen olevani itsenäinen, ja silloin elämä on mahtavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avustamisessa on tottatotisesti tärkeää tuo esittämäsi "kysy ensin, toimi sitten"- periaate. Monesti ihmiset ajattelevat olevansa hyviä, kun auttavat kysymättä.
      Muutama henkilö kommentoi minulle tällä viikolla käyttämääsi sanaa "palvelija". Termi ei ole heidän mielestään sovelias termi avustajalle. Kommentistasi kyllä välittyy avustajien arvostus, koska homma toimii.

      Olen itse kuullut vammaisten työnantajien käyttävän henkilökohtaisista avustajista mitä erikoisimpia nimiä. Tällaisia nimityksiä ovat olleet "orja" ja "koira". Kysyn vaan, ovatko tällaiset termit asiallisia henkilökohtaisen avustajan työnantajalta? Olen sitä mieltä, että toimipa sitten työnantajana henkilökohtaiselle avustajalle tai jossain organisaatiossa, työnantajan tehtävänä on suhtautua arvostavasti ja kunnioittavasti työntekijöihin sekä taata hyvät työ- ja toimintaedellytykset. Silloin homma toimii, kuten pyörii pyörii toteaa.

      Pieni huomio. Käytät termiä avustus. Niin käyttävät monet muutkin. Avustus-termi liittyy euroihin esim. kaupungin avustukset tai Raha-automaattiyhdistyksen avustus. Avustaminen on toisen henkilön antamaa apua. Minua oikaisi aikanaan asiassa Helsingin kaupungin virkamies, joten uskallan tämän huomion tähän kirjoittaa.

      Poista
  2. Vammaisjärjestöjen työn tuloksena yhteiskunta muuttuu vääjäämättä kaikkien kansalaisten yhteiskunnaksi. Vai muuttuuko?
    Onko vammaisjärjestöjen tulevaisuuden yhteiskunta yhteneväinen vai onko eri järjestöillä erilaiset näkemykset siitä mihin suuntaan yhteiskuntaa kehitetään? Missä ovat esillä nämä tavoitteet, joita kohti ponnistellaan? On vaikea keskustella, jos ei ole tiedossa millaisia visioita eri toimijoilla on ja vielä vaikeampi vaikuttaa kehityksen suuntaan.

    Kirjoitat, että ei ole olemassa oikeaa tai väärää vastausta sille, mitä itsenäinen elämä merkitsee. Jos ajatellaan käsitetteenä itsenäistä elämää, niin näin varmaankin on. Mutta jos puhutaan tietyn henkilön itsenäisestä elämästä, niin on nimenomaan olemassa sekä oikeita, että vääriä vastauksia määriteltäessä itsenäistä elämää. Vastaus on sitä lähempänä oikeata, mitä enemmän se muodostuu henkilön omasta tahdosta. Mikäli taas itsenäinen elämä on määritelty muiden toimesta tai yhteiskunta on rakenteiltaan sellainen, ettei yksilön itsenäinen elämä ole mahdollista, tulee itsenäistä elämää määriteltäessä väärä vastaus.
    Itsenäisen elämän ja hyvän elämän määrittelyn pitäisi aina lähteä yksilön omista lähtökohdista. Meille jokaiselle se merkitsee eri asioita. Useimmat meistä pystyvät itse määrittelemään ne asiat, jotka tekevät elämästä itsenäisen ja hyvän. Mutta on myös niitä, jotka tarvitsevat tässä toisten ihmisten apua. Tämän avun pitäisi olla riippumatonta ja ammattitaitoista. Ja yhteiskunnalla pitäisi olla valmius vastata näihin erilaisiin itsenäisen elämän muotoihin. On väärin, jos yhteiskunta päättää millaista itsenäistä elämää on tarjolla ja vammaisten tulee sitten mahtua näihin hyvin rajallisiinkin itsenäisen elämän muotoihin.
    Jokainen vammainen voi elää itsenäistä elämää omista lähtökohdistaan, mikäli hänelle annetaan siihen mahdollisuus.
    Jotta yhä useampi vammainen voisi elää itsenäistä ja hyvää ihmisarvoista elämää, tulisi sekä fyysisiä että henkisiä esteitä poistaa koko yhteiskunnassa. Monasti hyvinkin pieniltä näyttävät asiat ovat yksilön kannalta ratkaisevassa asemassa hänen ponnistellessa kohti itsenäistä ja hyvää elämää. Ja aina ei ole kyse rahastakaan, vaan sellaisista pienistä arkipäivän asioista, joiden toisenlaisella toteuttamisella tuettaisiin itsenäistä elämää. Näitä asioita ei välttämättä huomata johtuen vääränlaisesta asenteesta suhteessa vammaisten ihmisoikeuksiin ja oikeuteen itsenäiseen elämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysyt,” onko vammaisjärjestöjen tulevaisuuden yhteiskunta yhteneväinen vai onko eri järjestöillä erilaiset näkemykset siitä, mihin suuntaan yhteiskuntaa kehitetään? Missä ovat esillä nämä tavoitteet, joita kohti ponnistellaan?” Vammaisliike ympäri maailmaa on keskustellut vuosikymmeniä vammaisille ihmisille merkityksellisistä asioista. Nyt nuo linjaukset löytyvät, toki kompromissien tuloksena, YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevasta yleissopimuksesta. Suomessa Vammaisfoorumi ja eri ministeriöiden kompromissin tuloksena on luettavissa yhteiset linjaukset Suomen vammaispoliittisesta ohjelmasta VAMPO. Linjaukset perustuvat YK-sopimuksen artikloihin. On varmasti niin, että yleiset ja yhteisesti sovitut linjaukset voivat yksittäisen ihmisen itsenäinen elämisen näkökulmasta olla kaukana arjen kokemuksista.

      Silloin kun henkilökohtaista apua valmisteltiin uudeksi säädökseksi, vammaisjärjestöt kävivät mielenkiintoisia keskusteluja siitä, kuka apua eniten tarvitsee, kenelle apu kuuluu ja jos ei kuulu miksi ei. Erilaisten vammojen merkitys arkipäivään on erilainen ja tämä kokemus ei voi olla vaikuttamatta siihen, mitä ajattelemme. Siksi tarvitsemme yhteisiä keskusteluja ja erilaisia näkemyksiä. Mitään uutta ei synny tyhjästä.

      Itsenäisen elämän ja hyvän elämän määrittelyn pitäisi aina lähteä yksilön omista lähtökohdista, kirjoitat. Olen samaa mieltä siitä, että tässä määrittelyssä jotkut voivat tarvita toisen ihmisen apua. Sanot, että tämän avun pitäisi olla riippumatonta ja ammattitaitoista. Totta, Kanadassa ja Ruotsissakin on kehitetty tuettua päätöksentekoa nimenomaan vammaisen ihmisen arjen avuksi. Maassamme tämä keskustelu on vasta käynnistynyt. Kuka voisi olla tällainen taho, entä miten se suhteutuisi henkilökohtaiseen apuun?

      Peräänkuulutat erilaisia itsenäisen elämän muotoja. Vuosikymmenten aikana maamme vammaiset ihmiset ovat olleet ideoimassa erilaisia itsenäisen asumisen muotoja: palvelutalot, palveluasumisryhmät, henkilökohtaisen avustaja, henkilökohtainen apu. Ajatusten saaminen lainsäädäntöön onkin sitten monimutkaisempi asia, mutta saatu on. Mikä on se itsenäisen elämisen muoto, joka maastamme puuttuu ja odottaa toteuttamistaan?

      Nostat esille toisenlaiset toteuttamistavat. Kyse on pienistä arkipäivän asioista. Totta. Aikoinaan palvelutalossa asukkaiden kanssa keskustelimme rutiinien merkityksestä. Ajatelkaapa, mitä rutiinit merkitsevät. Ei ole väliä, onko vammainen vai vammaton. Päivä ei lähde käyntiin, elleivät rutiinit toteudu päivittäin samalla tavalla. Yksi ristiriitatilanne toistui palvelutalossa viikoittain; erimielisyys syntyi hammastahnasta. Asukas oli ärtynyt siitä, että aina oli muistutettava hammastahnan määrästä. Asukas halusi juuri tietyn verran Pepsodenttiä hammasharjalleen. Asukkaan suussahan se harja oli. Mitättömältä kuulostava asia avustajalle, merkityksellinen asia ihmiselle, joka halusi pitää kiinni omista tottumuksistaan. Rutiinit ovat ihmisen tahdon toteutumisen kannalta välttämättömiä. Kuten sanot, pieniä asioita ei välttämättä huomata.

      En aivan tavoittanut mitä tarkoitat ” vääränlaisesta asenteesta suhteessa vammaisten ihmisoikeuksiin ja oikeuteen itsenäiseen elämään”
      Tiedoksi, että 29.5. Messukeskus Holiday Inn- tiloissa on mielenkiintoinen vammaisten ihmisoikeudet asumisessa- projektin seminaari, jossa tarkastellaan vammaisten oikeuksien toteutumisen tasoa valvonnan ja tutkimuksen näkökulmasta

      Poista
    2. Esimerkkisi hammastahnasta voi kertoa käytännön työssä esiin tulevasta väärästä asenteesta vammaisten itsemääräämisoikeuteen, joka on osa ihmisoikeuksia. Toki usein on kyse tiedon puutteesta, kun puhutaan tämän tason ilmentymistä. Silloin kun palvelut ovat jo lähtökohtaisesti määritelty niin, ettei ihmisoikeuksien kunnioittaminen käytännössä ole mahdollista, katson olevan kyseen enemmän asenteista kuin tiedon puutteesta. Strategiat, tavoitteet, toimintamallit ja resurssit määritellään muiden seikkojen kuin ihmisoikeuksien perusteella, ihmisoikeuksia ei pidetä tärkeänä.
      Tällaisia hammastahna-esimerkkiisi verrattavia asioita tulee vastaan päivittäin, ne eivät ole mikään satunnainen poikkeus ja monet niistä toistuvat samojen henkilöiden kohdalla päivästä toiseen.
      20-kymppisen nuoren nukkumaanmenoaika on kello yhdeksäntoista, täysi-ikäinen ei saa pyytämäänsä "yömyssyä", avustamista aikataulutetaan kysymyksillä "voisitko nousta nyt ylös, mennä nyt nukkumaan, kun meillä olisi nyt aikaa", kodinhoitoon liittyvät pyynnöt kuitataan toteamuksella "en minäkään tee niin kotonani", jne.

      Mikä itsenäisen elämän muoto puuttuu?
      Kun otetaan huomioon jokainen vammainen henkilö yksilönä ja lähdetään hänen tarpeistan ja toiveistaa, niin kuin lain mukaan pitää tehdä, ja kootaan hänen näköisensä itsenäisen elämän paletti, niin siinä vaiheessa,kun tätä palettia pitäisi toteuttaa käytännössä, törmätään ylitse pääsemättömiin esteisiin; palvelutuottajien puuttumisena ja joustamattomina rakenteina palvelukokonaisuuksissa, joita on tarjolla.
      Tarvitaan yksöllisiä asumisratkaisuja palveluasumisen ja henkiökohtaisen avun keinoja yhdistäen, jotka antaisivat jokaiselle vammaiselle hänen omista tarpeistaan ja tahdostaan lähtevän hyvän elämän, itsenäisen elämän. Jokaisella vammaisella henkilöllä pitäisi olla asuinpaikasta/asumismuodosta riippumatta oikeus saada omia tarpeitaan vastaavat palvelut siten toteutettuna, kuin hän itse parhaaksi katsoo.

      Esimerkiksi henkilö, joka tarvitsee palveluasumisena esteettömän asunnon ja ympäristön palvelutalosta ja palvelutalon mahdollistaman yhteisöllisyyden ja turvallisuuden ja vähäisessä määrin apua päivittäisissä toimissa sekä henkilökohtaista apua saadakseen tarvittavan tuen ollakseen omatoiminen ruokataloudessa, vaatehuollossa, siivouksessa yms. asumiseen liittyvissä toimissa. Tai henkilö jolle palveluasumisena riittää asunto ja hänen tarpeisiinsa vastaisi parhaiten henkilökohtainen apu kaikessa avustamisessa.

      Tarvitaan myös enemmän hoivaa ja tukea antavaa asumismuotoa, joka perustuu palveluasumiselle ja joka tarjoaa yksilölle esimerkiksi oikeuden omaan kultuuriin ja yhteisöllistä toimintaa arkeen. Kultuurilla tarkoitan tässä yhteydessä esimerkiksi perinteisten kultuuriin kuuluvien juhlapäivien ja vuodenaikoihin sidottujen riittien huomioon ottamista toiminnassa ja esimerkiksi paikallisen ruokaperinteen vaalimista ja yms. ns. tavallisen elämän osa-alueita, jotka kuuluvat itsestään selvyytenä useimpien elämään.

      Kuka?
      Lainsäädännön laajuudesta ja palvelurakenteiden ja toimintatapojen kehittymättömyydestä johtuen ainakin alkuvaiheessa tarvittaneen sekä lainopillista että sairaanhoitopiirien kuntoutusohjaajien laaja-alaista osaamista.

      Poista
    3. Olen kanssasi samoilla linjoilla. Olin eilen 27.3. Tampereella. Järjestimme uusien liittolaisten perehdytyspäivän. Keskustelimme vilkkaasti asenteista, erilaisuuden hyväksymisestä, asukkaan tahdon kunnioitamisesta ja itsenäisestä elämästä jne. Olimme kaikki samaa mieltä siitä, että tämän tyyppisistä asioista keskustellaan liian vähän. Arkinen työ vie niin sanotusti mennessään. Itsemääräämisoikeuden kunnioittamisen tulee olla työntekijän tai henkilökohtaisen avustajan päässä työtä ohjaavana raamina.

      Poista
  3. Mielestäni vaikeavammainen henkilö pitäisi saada ihan itse määritellä miten itsenäinen hän haluaa olla. Ulkopuoliset tahot kuten esimerkiksi vammaisjärjestöt eivät sitä voi määrätä. Tiedän monta esimerkkiä siitä miten Validia Palvelut Oy:ssä ollaan kämpissa niin itsenäisiä, että asukas joutuu lopuksi turvatumaan pulloon tai vastaavaan. Yksinäisyys voi tappaa. Eikö pitäisi olla valmiiksi järjestettyä pientä toimintaa ja varsinkin yhteinen ruokailu, johon voi osallistua jos halua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kanssasi tismalleen samaa mieltä. Vammaisjärjestöt eivät voi vaikuttaa siihen, miten itsenäinen haluaa olla. Moni itsenäistyvä nuori kaipaa monenlaista tukea kyetäkseen elämään itsenäisesti. Tässä suhteessa kaikki nuoret, vammaiset ja vammattomat, ovat samanlaisia.

      Monet nuoret ovat osallistuneet eri järjestöjen kursseille. Niiltä löytyy paitsi vertaistukea myös tietoa, joka voi tuoda uudenlaista näkökulmaa hyvään elämään.
      Kuten totesit, jokainen muodostaa oman elämänsä haluamallaan tavalla. Tämä ei aina ole kovin helppoa ja siksi kuten sanot moni joutuu turvautumaan pulloon. Ikävää, mutta totta. Yksinäisyys voi olla tappavaa. Voisiko asiaa auttaa se, että olisi olemassa itsenäisen elämisen personal-trainereita, jotka auttaisivat (asukkaan niin halutessa) ihmistä löytämään itselleen mielekästä tekemistä, sellaista tekemistä, jossa kokee myös onnistuvansa ja jolla on merkitystä. Tällaisia treinereitähän ei nyt ole. Aikanaan Vantaan palvelutalossa oli Raha-automaattiyhdistyksen kustantama projekti Sisältöä elämään, jossa asukkaiden käytössä oli henkilö, joka tuki asukkaita löytämään omat voimavaransa, antoi tietoa ja rohkaisi eri-ikäisiä asukkaita löytämään oman tahtonsa. Projektin kautta asukkaat löysivät itselleen merkityksellistä tekemistä.

      Yhä useampi on viime aikoina tuonut esiin tuon yhteisöllisyyden merkitystä. Tämä näkökulma on otettava vakavasti. Tapasin Hämeenlinnassa Validiayksikön asukkaita. Yhteisöllisyys nousi esiin myös näissä keskusteluissa. Mikä estää lisäämästä yhteisöllisyyttä. Vaikka ihmiset asuvat itsenäisesti, kaikki haluavat kuulua johonkin yhteisöön, tehdä yhteisiä asioita. Eihän yhteisöllisyys itsenäistä elämistä estä.

      Poista
  4. Ennenkuin alat mollata Validia Palveluja kannattaisi mennä tutustumaan taloihin.
    Asukkaalla on mahdollisuus yhteisiin ruokailuihin. Päivätoimintaan on mahdollisuus. jne.
    Yhteiskunnassa normaalissa kerrostalossa asuvalla työttömällä on varmaan samoja alkoholi ongelmia. Jokaisella on oikeus valita tartuuko pulloon tai tekeköö jotain viisaampaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan ruokailut vähän erilailla eri paikoissa ja mitä tarkoitat tuolla "jne.". Olisi kiva tietää.

      Poista
    2. Vaikeasti vammaisella ja työttömällä on aivan erilaiset mahdollisuudet lähteä ulos lumimyräkkään, harrastamaan tai leffaan. Tosi huono vertaus.

      Poista
    3. Kommentoin lyhyesti. Varmaankin voi olla niin, että jos mielekkyys puuttuu elämästä eikä ole mahdollista toteuttaa haluamanlaistaan elämää, voi seurauksena olla pulloon tarttuminen. Työtön voi tietysti olla myös vammainen henkilö. Työttömällä voi olla mielenterveydenongelmia, jolloin ylipäätään toimeen tarttuminen ja ulos lähteminen on kertakaikkiaan mahdotonta. Joka tapauksessa olen samaa mieltä siitä, että vaikeasti vammaisen ihmisen mahdollisuudet lähteä ulos eivät ole yhdenvertaiset helposti liikkuvien kanssa. Lumimyräkkä on ollut ikävää arkea tänä talvena kaikille niille, jotka tarvitsevat liikkumisen apuvälineitä. Lumiauraukset ovat asia, joka on pikkuhiljaa saatava kuntien vuosisuunnitelmiin. Pitäisi nostaa tuokin asia kuntavaaleissa esiin.

      Poista
    4. Sitä varten on henkilökohtainen avustaja 30 tuntia. Ei pitäis olla syytä miksi en pääse menemään. Siinä yksi esimerkki.

      Poista
  5. Valehteleeko Invalidiliitto tiedotteessaan Asumispalvelut Oy:n sivuilla? Tiedotteessa lukee: "Liiton saama osinko on mennyt liiton järjestö- ja vaikuttamistoimintaan sekä vammautumisia ennaltaehkäiseviin kampanjoihin."

    Saamani tiedon mukaan Tiedä mihin hyppäät -kampanjan nettotuotto oli yli 15 000 euroa. Seuraavassa on ote järjestöpäällikkö Anssi Kempin mailista: "Kampanjalla halutaan ehkäistä sukellustapaturmia ja kerätäään samalla varoja liiton toimintaan"

    Pikaisesti ajateltuna vammautumisia ennaltaehkäisevillä kampanjoilla liitto saattaa jopa tehdä tuottoa. Toivottavasti olen väärässä. Olen kysynyt muiden kamppanjoiden tuotoista ja kuluista, mutta en ole vielä saanut vastausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aihe ei aivan liippaa itsenäistä asumista.
      Tilinpäätös on valmistunut, se menee hallituksen esityksenä valtuuston hyväksyttäväksi toukokuun lopulla. Olemme tekemässä uudenlaista vuosikertomusta, jossa lukuja avataan: mistä tuotot syntyvät ja mihin ne käytetään. Uudenlainen vuosikertomus toivon mukaan selventää sitä, mitä tilinpäätöksen luvut pitävät sisällään.

      Poista
    2. Validian toiminta liippaa itsenäistä elämää.

      Liitto siis harhauttaa tietoisesti tuossa tiedotteessaan. Mitään vastauksia ei taaskaan tullut.

      Validiaa koskeviin edellisessä blogissasi oleviin kysymyksiin olet luvannut vastata, esim "Miksi Terveysrahasto omistaa osan Invalidiliiton Asumispalvelut Oy:stä?" Koska ehtisit?

      Käpylä teki vuosina 07-09 tuottoa 2,4 miljoonaa euroa, joka ohjeiden mukaan olisi pitänyt käyttää toiminnan kehittämiseen. Käpylällä oli vastuu selkäydinvammapotilaan akuuttivaiheen kuntoutuksesta. Toimintaa ei kehitetty ja siksi potilaat joutuivat odottamaan asetuksen vastaisesti pääsyä Käpylään keskimäärin 77 vrk, osa jopa terveykeskuksessa vaipoissa ja painehaavoissa. Parhaimmilaan potilas saattoi unohtua lähes vuodeksi aluesairaalaan. Tästä asiasta teen nyt yksityishenkilönä tutkintapyynnön viranomaisille.

      Vaikea on luottaa liiton toimintaan. Tiedotteiden valheita ei välitetä oikaista, tuottoa on tehty ahneasti ohjeiden vastaisesti potilaiden terveyden kustannuksella eikä useista pyynnöistä huolimatta liitolta saa minkäänlaisia selvityksiä.

      Poista
    3. Miksi Asumispalvelut Oy:ssä on toinen omistaja, Terveysrahasto?

      2000-luvun alussa alkoi maassamme vanhusten asumispalveluiden kaupallistuminen. Sitä ennen vanhukset asuivat joko kuntien omistamissa vanhustentaloissa tai paikallisten yhdistysten palvelutaloissa. Kaiken kaikkiaan toiminta oli voittoa tavoittelematonta. Usein palvelutalojen rakentamiseen oli saatu Raha-automaattiyhdistyksen avustustakin. Mutta sitten siis alkoi kaupallistuminen.

      2004-2005 kaupalliset palveluntuottajat ryhtyivät voimakkaasti kritisoimaan järjestöjä niiden saamista RAY-avustuksista kiinteistöihin sekä siitä, että järjestöt eivät maksa mahdollisesta voitostaan veroa. RAY lopettikin investointien avustamisen. Yhdessä veroviranomaisten kanssa työnsi järjestöjä yhtiöittämään asumispalvelutoimintansa, jotta markkinoilla ei olisi kilpailuhaittaa.

      Invalidiliitossa nähtiin, että sama kehitys tulee koskemaan vaikeavammaistenkin asumispalveluja. Tästä syystä liitto yhtiöitti tämän toiminnan vuoden 2006 alusta lukien kokonaan omistamaansa yhtiöön = Invalidiliiton Asumispalvelut Oy. Tähän samaan aikaan kaikki merkittävät isot vanhusten asumispalveluiden tuottajat oli myyty pääosin ulkomaalaisille pääomasijoittajille, jotka vaativat yhtiöiltään kasvua ja kannattavuutta. Myös kunnat käynnistivät tuohon aikaan vaikeavammaisten asumispalveluiden kilpailutuksen. Markkinatalous tuli pyytämättä vammaisten asumispalveluihin.

      Suomen itsenäisyyden juhlarahastossa (SITRA) nähtiin, että suomalainen yksityinen sosiaali- ja terveydenhuolto on luisumassa ulkomaiseen omistukseen. Sen vuoksi koottiin Terveysrahasto, johon Sitra, eläkevakuutusyhtiöt ja yleishyödylliset yhteisöt sijoittivat varojaan. Näitä varoja päätettiin käyttää suomalaisessa omistuksessa olevan sosiaali- ja terveydenhuollon parhaiden toimintatapojen tukemiseen valituissa yhtiöissä. Liiton omistama asumispalveluyhtiö oli yksi näistä yhtiöistä, alansa parhaita käytäntöjä kehittävä yhtiö.

      On muistettava, että Invalidiliitto ei myynyt osuutta yhtiössä, vaan Terveysrahasto antoi yhtiölle lisää pääomaa, yhteensä 2,5 miljoonaa euroa. On totta, että sijoittaja haluaa tälle antamalleen rahalle tuottoa, siksi jaetaan osinkoa.
      On kysytty, mihin voitto menee? Ellei yhtiö tuota noin 3% puhdasta tuottoa liikevaihdostaan, se ei pystyisi investoimaan jatkossa mihinkään; paikat rapistuisivat, laitteet vanhenisivat ja uusia vaikeavammaisten ihmisten tarvitsemia palveluja ei kehitettäisi. Jo 1990-luvulla palvelutaloilla piti olla puskuri, jolla varauduttiin em. kuluihin. N 3%:n tuotto on pieni. Jos yhtiö tekee puhdasta tuloa 2 miljoonaa euroa ja yhtiössä on 1400 palveluja saavaa asiakasta ja jos tuolla summalla palkattaisiin henkilöstöä, niin asukasta kohti olisi käytettävissä 1428,57€/vuosi eli päivää kohti noin 4€/asiakas (nettotulos/asiakas/pv).

      Poista
    4. Mitä hyötyä Terveysrahaston sijoituksesta on ollut? Ensinnäkin, yhtiö on voinut investoida asuntoihin, palvelutiloihin ja hoitokalusteisiin ottamatta pankista lainaa. Toiseksi, yhtiö on voinut verkostoitua toisten palveluntuottajien kanssa kehittäen erilaisia yhteisiä palveluita käyttäjäasiakkaille ja kunnille. Kolmanneksi, yhtiö on saanut rutkasti osaamista johtamiseen, päämäärätietoisuuteen ja organisoimiseen.


      Vuonna 2012 ulkomaisten pääomasijoittajien omistamat yhtiöt on jo myyty edelleen seuraaville pääomasijoittajille, ja voiton tavoittelu on entistä kovempaa. Kun kunnilta ei voi saada enempää rahaa, ovat suuryhtiöt nostaneet asiakkaiden vuokria ja ateriamaksuja. Asukkaat ovat joutuneet kääntymään toimeentuloluukulle. Liiton ohjaama ja omistama yhtiö on kuitenkin pysynyt lestissään. Esim. ruoan tekemistä ei maksateta asukkailla.

      Myös liitolta on useamman kerran kysytty, myisikö se yhtiönsä ulkomaisten pääomasijoittajien omistamille yrityksille. Olemme vastanneet ei, koska uskomme, että siten kuitenkin voimme parhaiten ajaa vaikeavammaisten asiaa. Meidän on kuitenkin pidettävä yhtiömme kunnossa. Se tarkoittaa tyytyväisiä asiakkaita, motivoitunutta osaavaa henkilökuntaa ja tervettä taloutta. Jos joku näistä pettää, emme aja vaikeavammaisten asiaa oikealla tavalla.

      Kovassa kilpailussa on käynyt ilmi myös se, että suuret yhtiöt eivät tunne vaikeavammaisten subjektiivisia oikeuksia. Eivät niitä näytä aina kuntien hankintayksikötkään tuntevan. Kuitenkin
      kunnille säädettiin erityinen järjestämisvelvollisuus sellaisten palvelujen ja tukitoimien osalta, jotka ovat vaikeavammaisten henkilöiden itsenäisen suoriutumisen kannalta välttämättömiä. Vaikeavammaisten ihmisten määrä on vähäinen. Vammaispalvelulain subjektiiviset oikeudet ovat poikkeuksellisia: koska oikeudet ovat niin perustavaalaatua olevia ja välttämättömiä oikeuksia, niiden toteutumista ei voi jättää sen varaan, että ne olisivat riippuvaisia olemassa olevasta taloudellisesta tilanteesta. Ne on täytettävä riippumatta määrärahoista. Olen vakuuttunut, että Invalidiliitossa ja Asumispalvelut yhtiössä vaikeavammaisten subjektiiviset oikeudet tunnetaan ja niiden toteutumista seurataan.
      Asumispalvelut yhtiö on valmis toteuttamaan subjektiiviset oikeudet täysimääräisinä, mikäli kunnat ne vain maksavat.

      Poista
    5. Kiitos Marja vastauksesta! Vähän hassua, että sinä joudut selittelemään muiden tekemiä hölmöyksiä, mutta se kai on sun duunia.

      Päätös ottaa Terveysrahasto mukaan Validiaan oli huono. Kun oman sijoitetun pääoman tuotto vaihtelee 20-40 % välillä, olisi ilman muuta kannattanut ottaa vaikkapa lainaa pankista. Perinteisestihän liitolla ei ole ollut pikkurahasta puutetta, eli osakepääomaa olisi voitu lisätä myös omasta kassasta, jos sellainen tarve todella on ollut. Nyt osa tuotosta on valunut ja edelleen valuu aivan tarpeettomasti Terveysrahastolle, jonka maine luotettavana kumppanina ei ole erityisen hyvä. Kuka tai mikä tuon päätöksen muuten teki?

      Isompi ongelma on kuitenkin osingot. On aivan puppua väittää, että markkinatalous tai kilpailutus sinänsä edellyttäisi osinkojen maksua. Mutta Terveysrahasto on oletettavasti vähemmistöosakkaana sopimuksella varmistanut, että reilut osingot maksetaan. Liitto on todennäköisesti menettänyt määräämisoikeutensa tässä asiassa.

      Siis taloudellisesti tyhmä päätös, joka myös ehkä estää liittoa toimimasta Validiassa eettisemmin. Ei Terveysrahstosta ole ollut mitään hyötyä, mutta haittaa on ollut. Liiton isot pojat vain halusivat leikkiä markkinataloutta ja samalla keksivät hyvän keinon rahastaa väkisin Asumispalveluita.

      Vertailusi voiton käytöstä palveluihin ontuu pahasti. Olet jakanut summan tasan kaikille asiakkaille ja sait 4 euroa päivässä. Osa asiakkaista tarvitsee avustusta vähän tai ei ehkä lainkaan ja osalla asiat ovat muuten riitävän hyvin. Mutta jos voittoa käytettäisiin vaikkapa 140 vaikeimmin vammautuneelle, tulisi lisää rahaa jo 40 euroa päivässä jokaiselle heille. Sillä saisi kaivattua yhteisöllisyyttä, sinun ehdottamia personal trainereita tai pelkästään vain enemmän avustusta.

      Onko talouspäällikköäkin muuten kielletty kommentoimasta? Saisiko hän luvan esittää oman näkemyksensä?

      Arvoisat liittovaltuutetut! Kysyttiinkö teiltä mitään Terveysrahaston ottamisesta pääomasijoittajaksi Validiaan tai miten siitä tiedotettiin? Oletteko tienneet Synapsian toiminnasta omien ohjeidensa vastaisesti? Olisiko nyt aika selvittää perinpohjaisesti mitä Lindberg ja Kotikangas ovat touhunneet toteuttaessaan Tuomisen visiota modernista konsernista ja miten nämä touhut sopivat yhteen liiton perinteisen toiminnan sekä arvojen kanssa?

      Poista
    6. Sanot Marja, että Terveysrahaston myötä on saatu osaamista johtamiseen, päämäärätietoisuuteen ja organisoimiseen.
      Mutta millaista osaamista! Jos johtaminen, päämäärät ja organisointi/organisaatio ovat painopistealueiltaan muuta kuin käyttäjäasiakaslähtöisiä, niin tästä saadusta osaamisesta ei ole ollut mitään hyötyä asukkaan näkökulmasta. Päinvastoin, alamäki on ollut melkoinen asukkaan kantilta katsottuna.

      Asumispalvelut Oy on valmis toteuttamaan subjektiiviset oikeudet täysimääräisenä mikäli kunnat ne vain maksavat. Ehkäpä kunnissa on sen verran laskutaitoista porukkaa, että kuntien mielestä sillä rahalla minkä ne nyt maksavat asukkaastaan, pitäisi saada tuotettua tarvittavat subjektiivisiin oikeuksiin kuuluvat palvelut. Jos tilanne on se, että suuri osa kuntien rahoista menee muuhun kuin asukkaan palveluihin, niin se ei kaiketi ihan ensimmäiseksi ole kuntien vika. Ja kaikkein vähiten se on niiden vaikevammaisten asukkaiden vika, jotka nyt kituuttelevat yhtiön asumisyksiköissä.

      Poista
  6. Nyt on menossa Validian asukaspalaute-kysely. Kaikki jotka haluavat vaikuttaa omaan tai läheistensä elämään Validiassa, käykää lukemassa Tuula Malinin blogissa olevat asiaan liittyvät kommentit ja toimikaa. Katsokaa myös blogissa olevasta linkistä kyselyn esittelyvideo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on käynnissä tähän asti laajin asiakaspalautekysely. Rohkaisen kaikkia Asumispalvelut Oy:n asumisyksiköissä asuvia henkilöitä osallistumaan kyselyyn. Nyt ei ole ainakaan kiinni siitä, etteikö uskaltaisi vastata kyselyyn. Ulkopuolinen apu on myös varmistettu.

      Poista
    2. Niiden jotka vastaavat kyselyyn pitää ilmoittaa halukkuutensa etukäteen. En tiedä mikä on kyselyn tekijän antama aika tuolle ilmoittautumiselle, mutta ainakin joissakin yksiköissä se käytännössä oli noin viikko ja on nyt jo umpeutunut. Toivottavasti kaikki halukkaat saavat tilaisuuden vastata.

      Poista
  7. Ketjun alkupuolen vastauksessasi sanot, että asioita on saatu lainsäädäntöön. Se on totta.
    Lakeja muotoiltaessa on päädytty käyttämään sanoja "välttämätön, vättämättä" määriteltäessä vaikevammaisten palveluja. Kun ajatellaan mitä tällä käsitteellä yleensä kielessämme tarkoitetaan, niin ollaan kaiketi aika lähellä jonkinlaista minimiä eli "jotakin mikä on ihan pakko". THL:n julkaisussa "Välttämätön apu elämisen mahdollistajana" käsitettä on määritelty seuraavasti: Välttämättömyys tarkoittaa sitä, että toiminta ei onnistu, vie kohtuuttomasti aikaa, tekeminen aiheuttaa vaaraa tai haittaa. Toinen näkökulma välttämättömään on, että palvelun tai tuen avulla on mahdollisuus elää tavanomaista elämää. Ja että tavanomainen elämä on sitä, miten ihmiset yleensä yhteiskunnassamme elävät ja toimivat.
    Nyt kuitenkin nämä THL:n suositukset välttämättömästä ovat jääneet ilmeisesti monelta asian parissa työskentelevältä lukematta, koska välttämätön apu tulkitaan tuolla kielessämme valmiina olevalla tavalla. IT-lehdessä olleen artikkelin mukaan lainsäädäntöä tullaan parin vuoden sisällä avaamaan. Olisko nyt syytä pohtia käsitteen "välttämättä, välttämätön" määrittelemistä THL:n suositusten mukaisesti esimerkiksi asetuksen tasolla? Vai luotetaanko siihen, että vuosien (vuosikymmenten) valistustyöllä saadaan tulkinta tältä kohdalta kuntoon?

    Toinen seikka mikä aiheuttaa pohdintaa kyseisen THL:n julkaisun tiimoilta, on linjaus jonka mukaan perinteinen sosiaali- ja hoitoalan koulutus, joka painottuu hoitoon ja kuntoutukseen ei anna riittäviä eväitä henkilökohtaisena avustajana toimimiseen. Koulutuksen tulisi keskittyä niihin osaamisalueisiin, joita tarvitaan koti- ja palvelutöissä yleensä.
    Validia-palveluissa avustajan koulutusvaatimuksena on lähihoitajan tai vastaava tutkinto. Suurin osa tehtävistä töistä on kuitenkin muuta kuin varsinaista hoitoon liittyvää. Lähihoitajat ovat kokeneet, että siivous ei ole heidän koulutuksensa mukaista työtä, joten Validia on ulkoistanut siivouksen siivousyrittäjälle. Mitä Invalidiliitto tulee tekemään saattaakseen henkilöstörakenteen paremmin tarpeihin vastaavaksi ja pysäyttääkseen tällaisen vahvasti laitosmaailmaan kuuluvan kehityksen, että siivouksen hoitaa muut kuin avustamisen suorittavat henkilöt?
    Tällä hetkellä ainakin työllisyyskoulutksena käsittääkseni järjestetään koulutusta, joka antaa eväät avustajana toimimiselle. Olisko syytä lisätä tämän tyyppistä koulutusta?
    Suunniteltu (en tiedä onko jo käynnistynyt) hoiva-avustajan koulutus ei ainakaan nimikkeen valossa ole sellaista, jossa ei olisi näitä lähihoitajan koulutuksessakin olevia hoidon ja hoivan elementtejä.
    Mielestäni oikea henkilöstörakenne on yksi itsenäistä elämää tukeva asia palvelutalo ympäristössä.

    VastaaPoista
  8. Missä on itsenäinen elämä Validia-yksiköissä?
    Pikkuhiljaa tulee uudistus uudistuksen perään, mitkä vie näitä yksiköitä kohti enemmän ja enemmän laitosta!
    Se on hirveää vammaisten oikeuksien unohtamista.
    Herätkää ja tehkää jotain...please.

    VastaaPoista
  9. Mitähän uudistuksia mahdat tarkoittaa? Kun puhutaan uudistuksista on hyvä konkretisoida asiat, jotta tiedetään, mistä puhutaan. Olen viime kuukausina käynyt muutamissa yksiköissä kuulostelemassa, mitä asukkaat ajattelevat asumisestaan Validia-yksikössä, mikä siellä on hyvää, mitä tulisi parantaa ja kehittää. Tuo laitosmaisuus ei ole tullut esiin ainakaan minun käynneilläni. Tällä hetkellä yhtiössä etsitään keinoja, joilla odotusajat saadaan minimoitua. Viimeisessä yksikössä odotusaika oli keskimäärin 8 minuuttia. Asukkaat eivät valittaneet yhtään. Totta on myös se, että odotusajat voivat venyä. Päivän mittaan huomaan itsekin jonottavani milloin missäkin(WC, aamusuihku, ruokala, kaupan kassa jne). Kyllä yksiköissä priorisoidaan tietyt asiat (WC)ennen muita.
    Kirjoitat, että on tärkeä pitää kiinni vammaisten oikeuksista. Tästä olen kanssasi samaa mieltä. Asumismuotoja on hyvin monenlaisia. Kaikkein itsenäisintä on asuminen omassa kodissa henkilökohtaisen avustajan turvin. Itsenäisyys säilyy myös palveluasumisryhmässä. Pulmana on niissäkin, ettei henkilökohtainen avustajakaan voi olla 24 tuntia vuorokaudessa. Se, mikä taas asumisyksiköissä on hyvää, on se, että apua on saatavana vuorokauden eri aikoina seitsemänä päivänä viikossa.Tämä on asia, josta jokainen on tyytyväinen.

    Voisitko muuten kuvata enemmän sitä, mitä haluaisit Invalidiliiton tekevän, jotta vammaisten oikeuksia ei unohdettaisi Validia-yksiköissä? Tarvitsemme konkreettisia esityksiä.
    Validia-yksiköissä kehitetään koko ajan toimintaa. Asumispalvelutyhtiön yksiköissä on mm. asukasraadit, joissa asukkaat voivat kehittää yhdessä toimintaa.

    VastaaPoista
  10. Ensin on tiedettävä mitä ovat vammaisten oikeudet, toiseksi ymmärrettävä mitä niillä käytännöntasolla tarkoitetaan ja kolmanneksi osattava ottaa huomioon ne kaikessa tekemisessä.
    Jos tämä ei toteudu jokaisen ketjussa olevan lenkin osalta, niin lopputulos ei ole hyvä.
    Konkreettiset esitykset...kaiketi teoriassa kaksi vaihtoehtoa: asian opettelu tai homman vaihto. Tuskin on olemassa mitään "hokkus pokkus"-keinoa.

    Ei kai tuo laitosmaisuuden (siivous, ruoka, käytänteet) hiipinen mikään yllätys ole, on sitä puheissakin väläytelty tässä viime vuosina. Ja se, että asukkaat eivät osaa mieltää asiaa, ei minusta tee siitä hyväksyttävää, varsinkin kun kyseessä on Invalidiliitto.

    VastaaPoista