perjantai 21. joulukuuta 2012

Menneisyys on nykyhetken kehys ja tämä päivä portti tulevaisuuteen


Tänään on Tuomaan päivä, hyvä Tuomas joulun tuopi! On aika hellittää ja siirtää ajatukset rentoutumiseen ja lepoon. Ennen joulun viettoon siirtymistä on syytä tarkastella, mitä vuodesta löytyi. Tässä vain muutama päällimmäinen ajatus.
 

Monimuotoisuus lisää suvaitsevaisuutta
 

Tänä vuonna uutta on ollut keskittyminen neljään Invalidiliiton liittovaltuuston linjaamaan painopistealueeseen. Painopisteinä ovat olleet monikulttuurisuus näkyy toiminnassa, avopalveluiden kehittäminen, innovatiivisuuden edistäminen ja nuorten työllistymisen tukeminen.

Monikulttuurisuus on arkea maassamme. Invalidiliiton asumisen ja kuntoutuksen yksiköissä on asiakkaita/asukkaita ja työntekijöitä, joilla on monikulttuurinen tausta. Yhdistyselämään on myös tulossa mukaan eri kulttuureista tulevia vammaisia ihmisiä. Haluamme omalta osaltamme eri keinoin edistää monikulttuurisuutta. Se lisää niin työyhteisön kuin yhdistystenkin monimuotoisuutta. Monimuotoisuuden edistäminen vuorostaan lisää yhteiskunnan hyvinvointia ja suvaitsevaisuutta. 

Talent or limbs

Vammaisten nuorten työllistymisen edistäminen on asia, jolle tällä hetkellä on tilaus. Maassamme on meneillään useita hankkeita, joiden tavoitteena on osatyökykyisten pääsy avoimille työmarkkinoille. Hankkeet tukevat lisäksi eri tavoin vammaisten henkilöiden työelämään osallistumista. Vajaakuntoinen terminä haudataan ja kuopataan. Tämä on hyvä asia, koska katse on suunnattava kyvykkyyteen, ei vajavuuteen. Liitto on osallistunut aktiivisesti kaikin tavoin siihen työhön, jolla edistetään vammaisten ihmisten työllistymistä. Järvenpään koulutuskeskuksen opiskelijoille on tarjottu myös harjoittelupaikkoja.

Liitto on monin tavoin edistänyt työllistymistä. Keväällä Kärkimedia valitsi Invalidiliiton yhteistyökumppanikseen Young Lions Finland 2012 -suunnittelukilpailuun. Kärkimedia edustaa Suomessa maailman arvostetuinta Cannes Lions -mainoskilpailua, jonka yksi osa on nuorille mainonnan suunnittelijoille ja -opiskelijoille tarkoitettu Young Lions Finland. Kilpailu on yksi Suomen tunnetuimpia mainosalan kilpailuja. Keväällä paikalla oli satakunta nuorta, joiden tehtävänä oli vammaisten nuorten työllistymisen edistäminen yritysten ja työnantajien asenteisiin vaikuttamalla. Invalidiliitto hyödyntää kilpailun tuloksia ensi vuonna nuorten työllistämiseen liittyvässä kampanjassa. Tämä oli oivallinen tapa tuoda uusille ryhmille tärkeää asiaamme.
 

Yksi Young Lions Finland -kilpailun voittajista oli TBWA Helsingin Christine Göösin ja Kingin Erol Tekkanatin liitolle suunnittelema ”Talent or linbs” -mainos. Liitto voitti tällä mainoksella Suomen markkinointiliitto MARKin järjestämän Kultajyvä-ilmoituskilpailun yhteiskunnallisen sarjan.

Helppo liikkua - kaikkien asia


Koko vuoden on ollut meneillään myös Helppo liikkua -kampanja. Se, että pääsee helposti liikkumaan on kaikkien etu. Helppo liikkuminen ei koske vain vammaisia tai vanhuksia. Se koskettaa koko yhteiskuntaa.

Toimintaa parannettiin 


Alkuvuodesta liittomme oli median pyörityksessä. Aikamoinen kokemus, joka opetti monenlaista sosiaalisesta mediasta. Sosiaalisessa mediassa toivottiin, että liitto kertoisi avoimemmin toiminnastaan ja talousarviostaan. Tähän toiveeseen tartuttiin ja julkaisimme uudenlaisen vuosikertomuksen. Liitto osallistui PwC:n järjestämään Avoin raportti 2012 -kilpailuun, jossa etsitään avoimesti ja läpinäkyvästi raportoivia yhdistyksiä ja säätiöitä. Arvioitavana olivat vuosikertomukset. Invalidiliitto sai kunniamaininnan suurten yhdistysten ja säätiöiden sarjassa. 


Olemme satsanneet myös asiakaspalautejärjestelmien tehostamiseen varmistaaksemme sen, että jokainen annettu palaute tulee käsiteltyä ja johtaa tarvittaviin toimenpiteisiin.
 

Kiitos!
 

Vuosi on ollut työntäyteinen sisältäen monia tähtihetkiä. Kriittinen palaute on otettu vakavasti ja parannustoimiin on ryhdytty.  Myös joustavuus ja ketteryys uusiutua ovat lisääntyneet. Sekin on hyvä. Liitto täyttää 75 vuotta ja haluamme edelleenkin olla varteen otettava ja arvostettu järjestö.  
 

Haluan kiittää kaikkia blogin lukijoita. Kiitos siitä, että olette lukeneet ajatuksiani, kiitos myös niille, jotka ovat kommentoineet. Kaikki erilaiset näkemykset vievät keskustelua eteenpäin. Loppiaisen jälkeen ilmestyy blogikirjoitus monikulttuurisuudesta.
Rauhaisaa joulun aikaa!  Onnekasta Uutta Vuotta!


maanantai 15. lokakuuta 2012

Apuvälineet osallistavat arkeen

Kepit, pyörätuoli ja tukisidokset ovat jokapäiväiset seuralaiseni. Sain syksyllä uudet tukisidokset ja näin läheltä, miten tarkkaa ja yksityiskohtaista millimetrityötä tukisidoksen tekeminen on. Millinkin heitto väärään suuntaan saattaa aiheuttaa selkä- tai lonkkakipuja. Poliokoivet vaativat monenlaista yksilöllistä räätälöintiä tukisidoksilta ennen kuin ne toimivat hiertämättä ja painamatta.

Kerro, mitä vaikutuksia kilpailuttamisella on ollut!

Apuvälineen valmistajien osuus on ensiarvoisen tärkeä. He tuntevat asiakkaittensa  tarpeet, ymmärtävät viimeisimmän teknologian ja osaavat soveltaa erilaista osaamista räätälöitävään apuvälineeseen. Jokainen vammainen henkilö haluaa luottaa siihen, että tukisidokset, proteesit ja pyörätuolin räätälöinti  onnistuu kertaheitolla. Kilpailutus on aiheuttanut monelle vammaiselle henkilölle turhaa vaivaa: uusi apuvälinetuottaja ei olekaan ollut asiantuntija apuvälineen valmistuksessa. Tällöin apuvälineen tekeminen vie aikaa, korjaukset tulevat kalliiksi, aikaa ja euroja kuluu. Apuvälineen tuottajien kilpailutuksessa peräänkuulutan harkinnanvaraisuutta.  

Apuvälineitä käyttävillä vammaisilla ihmisillä on monenlaisia vaatimuksia ja tarpeita käyttämiensä apuvälineiden suhteen. Apuvälineiden on palveltava vammaista ihmistä kaikissa tilanteissa nopeasti ja vaivattomasti. Apuvälineiden kirjo on valtava ja oleellista onkin apuvälineen räätälöinti ihmisen arkeen sopivaksi. Yksilöllinen, tarpeenmukainen, oikeanlainen apuväline turvaa  toimintakyvyn kompensoimalla vamman aiheuttamia haittoja sekä lisäämällä ja mahdollistamalla omatoimisuutta. Oikeanlaiset apuvälineet ovat osallistumisen edellytys. 

Yksilölliset apuvälineetkö työergonominen asia

Maassamme vallitsee tällä hetkellä erilaisia käytäntöjä apuvälineitten saannissa. Eri puolilla Suomea sairaanhoitopiirit noudattavat eri tavalla 1.1.2012 voimaan tullutta apuvälineasetusta. Apuvälineasetus sinänsä on hyvä. Kuitenkin ne vammaiset,  jotka asuvat asumispalveluyksikössä eivät saakaan esim. sähkösänkyä, koska sairaanhoitopiirit katsovat, että sänky helpottaa työntekijän työergonomiaa ja näin apuvälineen maksu tulee asumisyksikön maksettavaksi. Kyllä vaikeavammaiselle ihmiselle sähkösänky voi olla yksilöllinen apuväline, joka helpottaa monella tavalla hänen lepohetkiään ja yöuniaan.

Viime viikolla kuulin tapauksesta, jossa MS-sairastavalta henkilöltä evättiin pyörätuolin saanti, koska hän ei pystynyt itse pyörätuolia liikuttamaan. Terveydenhuolto katsoi apuvälineen helpottavan henkilökunnan avustamista. Tällaiset käytännöt asettavat vammaiset henkilöt eriarvoiseen asemaan ja voivat pahimmillaan johtaa siihen, että vammainen henkilö on sängyssä suurimman osan päivästä. Sairaanhoitopiireiltä edellytetään tarkkaavaisuutta näissä rajapintakysymyksissä.

Asiakkaalla oltava oikeus saada muutoksenhakukelpoinen päätös

Apuvälineasioissa on muitakin  ongelmia. Kun asiakas saa kielteisen päätöksen terveydenhuollon lääkinnälliseen kuntoutukseen kuuluvasta apuvälineestä, hänellä ei ole muutoksenhakumahdollisuutta. Vammaispalveluissa muutoksenhaku turvaa oikeudenmukaista kohtelua palvelujen saannissa. Suomessa on kiireesti saatava terveydenhuollon lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineisiin muutoksenhakuoikeus. Millä ihmeellä vammainen henkilö muuten voi valittaa kielteisestä päätöksestä.

Miten olet toiminut kielteisen päätöksen kanssa?

tiistai 14. elokuuta 2012

Eutanasia - ristiriitaisia ajatuksia

Vihreiden puoluekokous otti toukokuussa myönteisen kannan eutanasiaan. Tästä heräsi maassamme valtaisa keskustelu. Vammaisaktivisti Tuomas Tuure vastusti eutanasiaa puoluekokouksessa ja myös omassa blogissaan.   
Antiikin aikana eutanasialla tarkoitettiin rauhallista ja kunniallista kuolemaa. Nyttemmin eutanasialla tarkoitetaan lääkärin antamaa armokuolemaa tai kuolinapua. Suomessa aktiivinen kuolinapu ts. eutanasia on laitonta. Parantumattomasti sairaiden avustettu itsemurha on sallittu vain Alankomaissa, Belgiassa, Sveitsissä ja Yhdysvalloissa Oregonissa tarkoin määritellyissä tapauksissa.
Vammaisetkin elävät elämisen arvoista elämää
Katsoin tv-dokumentin Eutanasia – kyyneleitä vai helpotus. Se kertoi kolmesta hollantilaisesta henkilöstä, jotka halusivat eutanasian. Noin 40-vuotias nainen sairasti parantumatonta, aggressiivisesti leviävää syöpää. Toinen ohjelmassa esiintynyt keski-ikäinen nainen sairasti als-sairautta, joka oli tehnyt hänestä vuodessa täysin liikunta- ja puhekyvyttömän.  Hän oli sopinut lääkärin kanssa eutanasian mahdollisuudesta, mutta ei kuitenkaan turvautunut siihen, koska hänen ympärillään oli mielenkiintoisia asioita ja rakastava perhe. Hän kuoli lopulta ilman eutanasiaa, nopeasti ja yllättäen tukehtumalla.
Kolmas dokumentin henkilö oli noin nelikymppinen mies, jolla oli diagnosoitu jokin lihassairaus. Hän oli väsynyt sairauden etenemiseen ja pelkäsi tulevaisuutta, avuttomuutta, toisten armoille joutumista.  Hän totesi: ”Olisin halunnut elää 100-vuotiaaksi, mutta elämällä kunnon elämää.”
Katsellessani ohjelmaa ajatukseni olivat ristiriitaiset. Ymmärsin parantumatonta syöpää sairastavan naisen ratkaisun. En kuitenkaan voinut ymmärtää miestä, jolla oli diagnosoitu lihassairaus. Mies käveli ja oli omatoiminen. Mikä mahtoi olla se kunnon elämä, jota hän olisi halunnut elää satavuotiaaksi?  Tällaiset välähdykset eutanasiakeskustelussa välittävät mielikuvaa siitä, ettei vammaisen ihmisen elämä olisi elämisen arvoista. Millaista on elämisen arvoinen elämä? Vammaisilla ihmisillä on oikeus elämään ja he tarvitsevat tässä palveluita ja tukitoimia.  Vammaisuus ja oikeus elämään kuuluvat yhteen. Oikeus elämään liittyy erottamattomasti muihin ihmisoikeuksiin.  Jos vammainen ei saa tarvitsemiaan palveluja, hänen oikeutensa elämään voivat olla uhattuna.
Mitä mieltä olet eutanasiasta?

Haastattelin hiljattain sattumanvaraisesti 25 ihmistä eutanasiasta. Neljää lukuun ottamatta kaikki olivat sitä mieltä, että armomurhan voisi hyväksyä, jos kyse on järjissään olevasta aikuisesta ihmisestä, joka elää viimeisiä päiviään kovissa tuskissa eikä toivoa paranemisesta ole. Oleellista oli hyvin järjestetty saattohoito. Sitähän ei Suomessa ole kaikkialla.  
Itse lyhytkasvuinen vammaistutkija Tom Shakespeare sanoi viisi vuotta sitten Kynnyksen järjestämässä seminaarissa hyväksyvänsä armomurhan, jos ihminen on parantumattomasti sairas ja hänellä on kipuja. Mitä mieltä olet hänen näkemyksestään?
Voivatko vammaiset ihmiset joutua väärin käytetyn eutanasian kohteeksi?
Eutanasiakeskusteluissa ei voida sivuuttaa sitä seikkaa, että aina löytyy ihmisiä, jotka pelastavat myrkkyruiskeilla vammaisia tai vanhuksia kurjasta elämästä. Vuonna 1933 Saksan oikeusministeriö antoi lakiesityksen, jonka mukaan lääkäreillä oli oikeus myöntää ”armokuolemia” potilailleen. Tavoitteena oli ”lopettaa pyynnöstä parantumattomasti sairaiden potilaiden kärsimykset todellisen ihmisyyden nimissä”. Lakia ei koskaan hyväksytty, mutta sen todelliset tavoitteet pantiin toimeen Operaatio T4:ksi kutsutussa ohjelmassa. Tavoite ei ollut eutanasian myöntäminen, vaan vammaisten ihmisten joukkotuho.

Voisiko eutanasia laajeta koskettamaan muitakin kuin parantumattomasti sairaita? Kerro näkemyksesi.

perjantai 18. toukokuuta 2012

Avoimille työmarkkinoille

Viime viikolla luin Helsingin Sanomista erään toimitusjohtajan kommenttia siitä, miten suomalaisten olisi aika lopettaa sohvalla löhöily ja ryhtyä tekemään töitä. Ihmisillä on kuulemma aivan liian paljon vapaa-aikaa ja eläköityminen tapahtuu liian varhain.  Jaa-a. Vaikka halua olisikin, ei työpaikkaa aina löydy. Suomessa vammaisten työllistymisaste on varsin alhainen, vain 17-20%. Aivan liian moni vammainen nuori ihmettelee, miten oikein pääsisi ensimmäiseen kesätyöpaikkaansa. Nythän työpaikkoja luulisi löytyvän kaikille, kun Suomessa on kolmen vuoden päästä kaiken kaikkiaan 72 000 työntekijää vähemmän kuin nyt. Kaikkia tarvitaan!
YK:n yleissopimuksen artikla 27 muistuttaa, että vammaisilla henkilöillä on oikeus tehdä työtä yhdenvertaisesti muiden kanssa. Oikeus työhön on perusoikeus ja jokaisella on oikeus toimeentuloon. Kaiken lisäksi työvoima on maassamme julkisen vallan suojeluksessa. Olen ollut kahdessa seminaarissa, joissa työministeri Ihalainen on ilmoittanut tahtotilanaan olevan nostaa maamme työllisyysaste 72%:iin vuonna 2015. Työllisyysasteen nostaminen nostaa varmasti myös vammaisten työllistymisastetta. Hän kertoi seminaarissa, että haavoittuvia ryhmiä ovat peruskoulunsa päättäneet nuoret, yksinhuoltajaperheistä tulevat nuoret ja maahanmuuttajanuoret. Hieman emmittyään hän lisäsi listaan vammaiset nuoret. Toivottavasti nuorisotakuu koskee myös vammaisia nuoria. Ihalainen lupasi poistaa termin vajaakuntoinen. Loistavaa!
Invalidiliiton tämän vuoden yksi painopisteistä on vammaisten nuorten työllistymisen edistäminen. Vammaisten henkilöiden työllistyminen avoimille työmarkkinoille on edelleen vaikeampaa kuin muiden kansalaisten. Suomessa on noin 200 000 eri tavalla vammaista henkilöä, joista noin puolet haluaisi olla mukana työelämässä, ainakin osa-aikaisesti. Silti vain kolmannes vammaisista on ollut töissä kuluneen kahden vuoden aikana, vaikka iso osa heistä on työkyvyltään hyvässä tai jopa erinomaisessa kunnossa (Laiho, Hoppanen, Latvala, Rämö 2010). Alhainen työllisyysaste ei merkitse sitä, että vammaiset ihmiset  olisivat haluttomia tai kyvyttömiä työhön. Työmarkkinoiden rakenteelliset ja asenteelliset esteet vain ovat tukkineet vammaisten ihmisten tien työmarkkinoille.  
Tänä päivänä työnhakijan pitäisi olla kyvykäs ja monia taitoja omaava. Miten ihmeessä vammainen nuori vakuuttaa työnantajan osaamisestaan, työ- ja oppimiskyvystään ja siitä, että muutenkin hän on kaikin puolin soveltuva tehtävään?  Kun työnantaja työllistää vammaisen tai osatyökykyisen, hänellä on mahdollisuus saada palkkatukea tai työolosuhteiden järjestelytukea. Tämä on positiivista erityiskohtelua, joka työnantajien pitäisi hyödyntää. Toisaalta, jotta työnantaja voisi saada erilaisia tukia, kyvykkäänkin työhakijan on todistettava olevansa vajaa tai osoitettava, että hänellä on rajoituksia työssä. Ristiriitaista vai mitä?
Olen ollut pitkään esimiehenä ja itse asiassa pyrkinyt aina ”räätälöimään” työn kuin työn niin, että työntekijä voi käyttää omat vahvuutensa täysimääräisinä työssä, päästä loistamaan. Moni pitkään työssä ollut työntekijä saa erilaista kremppaa ja vaivaa. Työkyvyttömyys voi uhata. Silloinkin pyritään räätälöimään työ työntekijälle sopivaksi, jotta hän jaksaisi mahdollisimman pitkään lähemmäs eläkeikää. Samaa yksilöllistä räätälöintiä tarvitsee moni vammainen työpaikassaan. Jokaisen ihmisen työllistäminen kannattaa, ja se on nähtävä investointina, ei kustannuksina.
Ministeri Ihalainen sanoi, ettei työnantajilla ole asenteellista vammaa. Jos ei ole kyse asenteista, onko sitten kyse tietämättömyydestä, kun maassamme niin harva vammainen on työssä? Elämäni varrella minullakin on monia kokemuksia, jotka kertovat työnantajien erilaisista suhtautumistavoista. Millaisia ovat hyvät ja huonot kokemuksesi?
Invalidiliitto on mukana monen muun järjestön kanssa Lihastautiliiton koordinoimassa Reilu Rekrytointi -hankkeessa. Hankkeen tavoitteena on lisätä vammaisten ja pitkäaikaissairaiden työllistymistä edistäviä asenteita sekä parantaa vammaisten työmahdollisuuksia. Työnhakijat saavat mahdollisuuden esitellä itsensä sähköisen median kautta. Työnantaja saa järjestön tuottamaa tietoa vammaisista ihmisistä työelämässä. Käy lukemassa http://storify.com/Reilu_rekry
Muutama viikko sitten Kärkimedia järjesti seitsemännen kerran Young Lions Finland 2012 -suunnittelukilpailun. Kärkimedia edustaa Suomessa maailman arvostetuinta Cannes Lions -mainoskilpailua, jonka yksi osa on nuorille mainonnan suunittelijoille tarkoitettu Young Lions Finland. Kilpailu on yksi tunnetuimia mainosalan kilpailuja. Kilpailussa tarvitaan aina asiakas, jolle töitä tehdään. Tällä kertaa Kärkimedia valitsi Invalidiliiton!  Kilpailuun osallistuvien tehtävänä oli edistää vammaisten nuorten työllistymistä vaikuttamalla yritysten ja työnantajien asenteisiin. Voittajat lähtevät Cannesiin, ja liitto voi hyödyntää kilpailijoiden työt. Tämä oli oivallinen tapa tuoda esiin tärkeää yhteiskunnallista asiaamme. Voittajat julkistetaan Helsingin Sanomissa 22.5. Jään mielenkiinnolla odottamaan tuloksia.

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Itsenäinen elämä, mahdotontako?

Pertti Felin kirjoitti blogikommentissani: ”Ei vammaisjärjestö voi ajaa sellaista kattavaa (itsenäisen elämisen) katsantokantaa, jonka toteutuminen vaikeavammaisen elämässä on tuomittu epäonnistumaan ihan käytännön syistä.”

Mitä itsenäisellä elämällä ymmärretään? Tarkkaillessani ympäristöä huomaan, että lähes kaikki ihmiset tarvitsevat enemmän tai vähemmän toistensa apua. Olemme riippuvaisia toisistamme, vaikka emme olisi vammaisiakaan. Tarkoittaako itsenäisyys sitä, että ihmisen on pärjättävä yksin ilman toisen ihmisen apua? Katri Koskinen kirjoitti Invalidiliiton julkaisussa Kiinni elämässä – oivalluksia ja onnen pilkahduksia: ”Apua tarvitsevat ihmiset saatetaan nähdä tavalla, joka lisää heidän eristäytymistään ja riippuvaisuuttaan. Heidät voidaan nähdä hoidon kohteina, suojelun tarpeessa olevina ja kyvyttöminä määräämään itsestään. Miksi itsenäistä selviämistä ja riippumattomuutta pidetään niin keskeisenä aikuisen aseman tunnusmerkkinä länsimaisessa yhteiskunnassa?”  

Itsenäinen elämä merkitsee kullekin meistä eri asioita. Invalidiliitossa nojaudumme luonnollisesti YK:n ihmisoikeussopimukseen, jossa korostetaan oikeutta itsenäiseen ja ihmisarvoiseen elämään. Kyse on siitä, miten vammainen ihminen toteuttaa itsemääräämisoikeuttaan oman arkielämän valinnoissa ja miten hän löytää tarvittavat ratkaisut omaan elämäänsä.

YK-sopimus korostaa itsenäistä elämistä ja osallisuutta yhteisössä (artikla 19). Tähän kuuluu mm. vammaisten henkilöiden yhdenvertainen oikeus elää yhteisössä ja valinnanvapaus. Tämä tarkoittaa mm. oikeutta valita asuinpaikka ja haluamansa asumisjärjestelyt. Eräässä tv-ohjelmassa nuori mies sanoi, että hän haluaa toimintaa ja yhteisöllisyyttä asumiseltaan. Tällaista asumista tulisi tulevaisuudessa myös kehittää. Ei ole olemassa oikeaa tai väärää vastausta sille, mitä itsenäinen elämä merkitsee.

Felin kirjoitti, että vaikeavammaisen on miltei mahdotonta olla itsenäinen. Työskennellessäni aikoinaan palvelutalon johtajana pohdin, onko tosiaan niin, ettei vaikeavammainen voisi elää itsenäistä elämää. Totta on, että vaikeavammaisuus voi tuoda mukanaan rajatummat valinnanmahdollisuudet. Palvelutalokokemukseni kuitenkin osoitti, että itsenäisessä elämässä on kyse ennen kaikkea siitä, miten itse kukin pystyy toteuttamaan omaa tahtoaan vaikeastakin vammasta huolimatta.

Asukkaat kertoivat, että oma tahto saattoi jäädä joko avustajien tai hyvää tarkoittavien ystävien tai omaisten tahdon alle. Moni kertoi oman tahdon voivan murentua helposti. Kontrollin tunne omasta elämästä saattoi hävitä. Eräs nainen kertoi: ”Muut pyörittävät elämääni, jota minun tulisi elää.” Hän pohti, miten pitää kiinni omasta tahdosta, kun ympärillä voi olla suurikin joukko ammattilaisia (avustajia, fysioterapeutti, taksikuski, sosiaalityöntekijä).

Tutustuin Englannissa nuorille järjestettyihin empowerment-kursseihin, joissa nuoret oppivat kaikkea sitä, mitä itsenäinen eläminen edellyttää. Kurssit sisälsivät oppia mm. rahan käytöstä, missä käyttää henkilökohtaista avustajaa ja miten käyttää itsemääräämisoikeutta.

Itsenäinen elämä edellyttää myös sitä, että ihminen saa tarvitsemansa palvelut ja tukipalvelut. Sanomattakin on selvää, että itsenäiseen elämään kuuluvat asumisessa tarvittavat, tarvittaessa ympärivuokautiset palvelut ja henkilökohtainen apu. Ilman apuvälineitä ja nykyaikaista teknologiaa ei monikaan vaikeavammainen selviydy esteettömässäkään ympäristössä. Itsenäistä elämistä tukee myös yhteiskunnan muuttuminen. Kunnissa on rakennettava kaikille ihmisille sopivia asuin- ja elinympäristöjä.  Vammaisten ihmisten osallisuus lisääntyy, kun kunnissa huolehditaan siitä, että kuntalaisilla on riittävät kaupalliset lähipalvelut, koulupalvelut ja asianmukaiset liikkumismahdollisuudet. Nämä kaikki turvaavat yhdenvertaisuutta.

Jotta voi olla osallinen, on oltava mahdollisuus ilmaista omia mielipiteitään itselle tarkoituksenmukaisimmalla tavalla. Usein vammaiset kuntalaiset eivät saa riittävästi tietoa oikeassa muodossa. Siksi vammaisilla tulee olla muiden kuntalaisten kanssa yhdenvertaiset mahdollisuudet saada tietoa: vammaisnäkökulman on oltava mukana, kun viestinnän sisältöjä ja keinoja suunnitellaan ja toteutetaan. Uudet tietotekniset ratkaisut mahdollistavat uusien vammaisryhmien tiedonsaannin mm. käyttämällä hyväksi kuvaa, ääntä, oikeita värejä ja tekstiä.

Rakennetun ympäristön ja liikkumisen esteettömyys, kommunikoinnin mahdollisuus, palvelut ja asenteiden murtaminen ovat osallistumisen edellytyksiä. Vasta kun nämä asiat ovat kunnossa vammaiset ihmiset voivat harrastaa, seurustella, perustaa perheen, kouluttautua ja työllistyä. Kaikki nämä lisäävät yhdenvertaisuutta ja osallisuutta. Tämä kaikki vain ei vieläkään ole toteutunut.

Taannoin kuuntelin Suomen Mielenterveysseuran toiminnanjohtaja Marita Ruohosen esitelmää hyvästä elämästä. Hän nosti hyvän elämän elementeiksi turvatun perustoimeentulon, ihmissuhteet ja yhteisöön kuulumisen. Hyvään elämään kuuluu turvallinen, toimiva ympäristö, itsemääräämisoikeus, elämäntarkoitus, arvot (Ruohonen nostaa esiin ihmisarvon,  hyväntahtoisuuden, turvallisuuden ja yhdenvertaisuuden) sekä laadukkaat ja riittävät palvelut. On mielenkiintoista, miten paljon yhtäläisyyksiä löytyy Ruohosen hyvän elämän sisällöistä ja YK-sopimuksen artiklasta Itsenäinen elämä ja osallisuus. Kaikki olemme pohjiltamme samanlaisia, tarvitsemme samoja asioita voidaksemme toteuttaa hyvää elämää.

Itsenäinen ja hyvä elämä on kaikkien oikeus. Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. Vammaisten ihmisten on saatava poweria. Voimaantumisen kautta vammaiset ihmiset voivat vaikeastakin vammasta huolimatta elää itsenäistä ja hyvää elämää omista lähtökohdistaan käsin. Vammaisjärjestöjen työn tuloksena yhteiskunta muuttuu vääjäämättä kaikkien kansalaistensa yhteiskunnaksi. Vai muuttuuko? Missä määrin itsenäinen elämä on vammaisille ihmisille mahdollista?


keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Liitto median pyörityksessä

Olen päässyt läheltä seuraamaan, miten sosiaalinen media toimii. Tuttua ovat monet uudet viestinnän työkalut, jotka antavat viestinnälle uudenlaiset mahdollisuudet.

Invalidiliitto on ollut toistuvasti MTV 3:n 45 minuuttia -ohjelmassa, joka on käsitellyt mm. Invalidiliiton Asumispalvelut Oy:n voittoa sekä sitä, mihin tuo voitto käytetään. Ohjelmassa tuotiin esiin myös kahden vaikeavammaisen nuoren naisen palveluasumisessa ilmenneitä puutteita. Facebook-sivuilla ja blogeissa on pohdittu, onko liitolla oikeutus esteettömään toimitaloon, on ihmetelty taideteosten ostoa ja puheenjohtajan ulkomaanmatkoja. Uutta minulle on ollut se, että asiat voidaan huoletta irrottaa asiayhteyksistä ja esittää tarkoitushakuisesti. No, tämä taitaa olla tätä päivää.

Liittoon on kohdistunut kova ryöpytys. Miltä on tuntunut? Vedettyäni pari kertaa syvään henkeä olen yrittänyt katsoa asioita toimittajan näkökulmasta. Oliko ohjelmista ja käydystä keskustelusta hyötyä? Jo vain. Seuraaviin toimiin on ryhdytty:

Asumispalvelut Oy:ssä on edelleen kehitetty asiakaspalvelujärjestelmiä. Koko liittokonsernissa voi netissä antaa palautetta ja vastauksen saa kolmessa päivässä. Asukkaan palvelutarve tarkistetaan puolivuosittain ja siitä informoidaan kuntaa kirjallisesti. Syksyllä pilotoidut asiakasraadit on suunnitteilla jokaiseen Validia-yksikköön. Näin asukkaat ovat itse osallistumassa asumisensa kehittämiseen. Oma käsitykseni on, että palautteen antamista voi vieläkin kehittää osallistavampaan suuntaan. Perinteiset palautteet eivät yksinään riitä, koska monien on helpompaa antaa palautetta vaikkapa keskusteluryhmissä. Myös Vammaisten ihmisoikeuskeskus VIKEn suunnittelema vertaisarviointi voi tuoda uutta kehittämiseen.

45 minuuttia -ohjelmien jälkeen syntyi vilkasta keskustelua sosiaalisessa mediassa. Lukiessani aiheeseen liittyvää blogia ja Facebookia pohdin, onko niin, että mitä tahansa voi sanoa asioista ja ihmisistä, kun sanoistaan ei joudu vastaamaan. Tämä puoli hämmästytti minua eniten. No, joka tapauksessa vilkas keskustelu toi esiin sen, miten vähän Invalidiliiton toiminnasta loppujen lopuksi tiedetään. Keskusteluissa nostettiin esiin tarve kuvata ja raportoida toimintaa avoimesti myös lukujen muodossa. Tämä vaatimus kuuluu yritysmaailmaan, mutta istuu vallan mainiosti myös moderniin järjestöön. Oppi otetaan heti käyttöön. Teemme uudenlaisen vuosikertomuksen, jossa raportoidaan entistäkin tarkemmin toiminnan taloudellisista tuloksista ja sosiaalisista saavutuksista.

Uusi 45 minuuttia -ohjelman mainos kertoo Ystävänpäivänä: ”Vuosikymmeniä kestänyt avustaminen on muokannut hyväntekeväisyysjärjestöstä instituution, jonka koneistoa pyörittää jo yli 2000 työntekijää.” Tutkimusten mukaan kansalaiset luottavat nykyisin toisiinsa enemmän kuin instituutioihin. Järjestöt ovat tärkeitä yhteiskunnallisia vaikuttajia ja nyt niiden rooli on muuttumassa. Yhteiskunnassamme on myös uudet sukupolvet, joilla ei ole perinnettä järjestöissä olosta. Järjestöt eivät yksinkertaisesti kiinnosta. 75-vuotias järjestömmekin kaipaa jatkuvaa uusiutumista. Invalidiliitto on vuosien myötä kasvanut suureksi. On aika pohtia jopa sitä, onko aika luopua asumispalveluyhtiöstä? Tarvitseeko liitto yhtiötä? Mitä hyötyä yhtiölle on aatteellisesta järjestöstä? Järjestön tehtävä on eräiltä osin suoritettu loppuun. Invalidiliitto, joka on kansalaisjärjestö, on aikanaan kehittänyt palvelutaloverkoston vaikeavammaisten asumisen tarpeisiin. Lisäksi se on käynnistänyt selkäydinvammaisten ja aivovammaisten kuntoutuksen, koska sitä ei kukaan muu aikanaan tehnyt.

45 minuutin mainoksessa käytetään työntekijöistä termiä ”koneiston pyörittäjät”. Ikävästi sanottu, koska valtaosa 2000 työntekijästä toimii vaikeavammaisten ihmisten käsinä ja jalkoina. Esim. kolareissa ja sukellusonnettomuuksissa vaikeasti vammautuneet nuoret ihmiset eivät yksinkertaisesti pärjää ilman monenlaista avustamista Käpylän kuntoutuskeskus Synapsiassa. Vaikeavammaiset asukkaat ovat puolestaan valinneet asumismuodokseen palvelutalon, koska tarvitsevat vammansa tai sairautensa vuoksi avustamista vuorokauden eri aikoina. Tuntuu kohtuuttomalta verrata työntekijöitä koneiston pyörittämiseen.

Mikä on se tärkeä voima, joka vie meitä eteenpäin? Mielestämme vammaisilla ihmisillä on oltava yhtäläiset perus- ja ihmisoikeudet. Tähän kuuluu mm. oikeus liikkumiseen, perheeseen, opiskeluun, työhön, harrastuksiin ja osallistumiseen. Yhdessä olemme enemmän.

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Asenne ratkaisee

Presidentin vaalien ykköskierros on takana. ”Asenne ratkaisee musiikissa. Samoin auttamisessa” kertoo Pieni ele -mainos. Vaalipaikoilla oli vammais- ja terveystyötä tekevien järjestöjen edustajia keräyslippaan takana. Kiitos kaikille, jotka jaksoivat istua vaalipaikoilla. Kertyneistä tuloista jäsenyhdistyksille menee puolet ja puolet jää keskusjärjestöön. Invalidiliitto palautti viime eduskuntavaalien saamasta osuudestaan yhdistyksille takaisin 75 %. Siellähän se työkin tehtiin.

20.1.12 Helsingin Sanomat kertoi Kaisa Lekasta otsikolla Puupää jolla metallijalat. Kaikki taitavat tuntea Kaisan. Hänhän on piirtänyt kuuluisaksi tulleita sarjakuviaan myös IT-lehteen. Kaisa sai Suomen sarjakuvaseuran arvostetuimman Puupäähattu-palkinnon. Hän kuvaa sarjakuvissaan rehellisesti ja kaunistelematta vammaisuutta, joka on hankala aihe ja tabu. Onnea Kaisalle. Kaisa jättää IT-lehden ja nyt etsimmekin pilapiirtäjää, joka ryhtyisi piirtämään lehdessämme todeksi vammaisen ihmisen arkea.

Tosiaan, onko niin, että vammaisuus on tabu? Taitaa olla. Syksyllä liiton teettämässä asennetutkimuksessa haastateltavat eivät uskaltaneet käyttää sanaa vammainen, koska pelkäsivät sen loukkaavan. En minä ainakaan mene rikki, olenhan vammainen ihminen itsekin. En peittele vammaisuuttani, mitä hävettävää siinä muka olisi? Onko vammaisuus vain kielteistä ja leimaavaa? Invalidiliitto tilasi myös viisi vuotta sitten asennetutkimuksen. Tuolloin tutkimukseen osallistuneet ajattelivat, etteivät voisi seurustella liikuntavammaisen kanssa. Miksiköhän ei? Viisi vuotta myöhemmin haastateltavat kommentoivat, että olisi vaikeaa ihastua liikuntavammaiseen, koska se saattaisi estää tekemästä jotakin itselle tärkeää asiaa. Tutkimus todensi myös sen, että omia asenteita on vaikea myöntää, mutta sen sijaan on helppo nähdä asenteita muissa. Asenteet ovat syrjintää ja syrjintää on, jos yhtä ihmistä tai ihmisryhmää kohdellaan ilman hyväksyttävää perustetta eri tavoin kuin tosia samassa asemassa olevia.

Muutama vuosi sitten joukko helsinkiläisiä nuoria miehiä pahoinpiteli toistuvasti ja ra’asti  parikymppisen lievästi kehitysvammaisen miehen. Tekijät olivat sitä mieltä, ettei uhrilla ollut heidän silmissään normaalia ihmisarvoa. Motiivina oli huvittelu. Mikä meitä ihmisiä oikein riivaa? Ihmisarvo on kaikilla loukkaamaton. Tuollaiset ajatukset voivat johtaa pahimmillaan siihen, että vammaiset ihmiset arvotetaan rahassa ja tästä voi olla seurauksena jääminen palvelujen ja hyvän kohtelun ulkopuolelle. Muistaakseni taannoin keskusteltiin siitä, onko lääkäreillä lupa olla elvyttämättä vaikeavammaista lasta. Maassamme on saatava pikaisesti ratifioitua YK:n vammaisia koskeva ihmisoikeussopimus, jossa korostetaan asenteiden murtamista ja tietoisuuden lisäämistä vammaisuudesta ja vammaisista.

Viime vuona helmikuussa pari nuorta löi ja kuristi bussikuljettajaa niin, että lehtitietojen mukaan kuljettajalla on nyt pysyvä aivovamma. Motiivia pahoinpitelyyn ei ollut. Kaverit olivat nauttineet kannabista ja olutta. Sekö antaa perusteen pahoinpidellä toista? Yhteiskunnassamme olevalle pahoinvoinnille on tehtävä jotain. Vaikka järjestöt kaipaavat uusia jäseniä, en halua sen tapahtuvan tällä tavoin.

Miten väkivaltaista käyttäytymistä voidaan ennaltaehkäistä? Osa vastauksista löytyy poliittisista valinnoista, joihin en tässä puutu.  Luin eräästä opinnäytetyöstä, että ”asenteet ovat opittuja käyttäytymistaipumuksia, jotka ohjaavat yksilön käyttäytymistä. Asenteilla ilmaistaan myönteisiä tai kielteisiä sekä hyväksyvää tai hylkäävää suhtautumista johonkin. Ihmisen aikaisemmat kokemukset ilmenevät asenteissa. ”Jos asenteet opitaan, niin niistä varmasti luulisi voivan myös poisoppia. Jo päiväkodeissa ja kouluissa pitäisi aloittaa asennekasvatus erilaisuutta kohtaan. Mm. Australiassa on asennekoulutusta niin lapsille kuin aikuisillekin. Mihin katoaa ennakkoluuloton asennoituminen erilaisuuteen lapsuudessa. Kuka meistä haluaisi olla samanlainen kuin joku muu?